Torniluolan uninoita

Niin kauan olen sinua rakastanut, niin kauan, että olen jo lähes unohtanut ettei aikaa ole. On vain loputon nyt, johon ikuisuus häviää ja josta huominen herää. Aina löytyy joku, jonka tarina on vielä pahempi tai parempi, tämä on omani - lapsihaaveita, kipua ja toivoa, arkea, juhlaa, iloa ja onnea, välillä yhtä ja sitten toista.
Tervetuloa peremmälle.


sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Sunnuntairauha ja uusi ilme

Lumen kinostuessa ikkunalaudoille ja tuulen pyörittäessä puita ikkunan takana tunsin itseni viluiseksi taikatalven Muumipeikoksi, häneksi joka päivästä toiseen haikaili auringon ja lämmön maailmaan muiden nukkuessa talviuntaan. Vihreän teen jasmiini ei tällä kertaa riittänyt luomaan illuusiota kesästä, vaan tarvitsin järeämpiä keinoja vakuuttaakseni itseni siitä, että valo kasvaa ja että kuljemme päivä päivältä kohti plusasteita.

Pari klikkausta ja pian näytön takana avautui polku paratiisiin - palasin katselemaan viime kesän valokuviani, niitä joita otin keskenmenon jälkeen. Kuvakulmien etsintä, rajaus, muotoihin ja väreihin uppoaminen saivat minut elokuussa unohtamaan hetkeksi jatkuvan kivun, valokuvaus auttoi minua näkemään maailmassa jotain kaunista ja tähdellistä, keskittämään huomioni pois itsestäni. Albumistani löysin sisäisen lämmön ja muutaman aarteen, eräs niistä päätyi blogini banneriin. Rakastan aamukasteesta heräävän auringonkukan täyteläisyyttä ja rytmiä, hehkuvaa lämmintä sävyä ja pisaroiden turkoosia taivasheijastetta. Olen tyytyväinen blogini uuteen ilmeeseen ja siihen, että se vihdoin näyttää enemmän minulta.

Muutenkin tämä päivä on ollut onnellisen tavallinen ja rauhaisa. Olen haahuillut sukkahoisuissani ja pyjamapaidassani tekemättä mitään tähdellistä, nukkunut päiväunet, jutellut äidin kanssa puhelimessa, tehnyt ruokaa uudella valurautapadalla ja neulonut muutaman rivin vihreää paitaani. Sinnikkäästi minua odottavat velvollisuudet ovat yrittäneet raastaa osansa sunnuntaistani, mutta olen pitänyt ne etäällä. Tekemättömiä opintoja ja päätöksiä ennättää ajatella myöhemminkin, puhumattakaan huomisista töistä, sanoin itselleni tyrnikiisselin sulattaessa tiikerijäätelöä kulhossani. Tämä päivä on ehjä ja vakaa ja sitä on vielä muutama tunti jäljellä. Viimeisen pisteen jälkeen hoidan itseäni energioin, käyn suihkussa, ruokin Ulpun ja houkuttelen mieheni nukuttamaan minut. Hänen iltasatunsa ovat parhaita, pieniä hellyyttäviä onnellisuuksia luomastamme maailmsta. Olen kiitollinen, tässä ja nyt.

Rakkautta hetkiinne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti