Kaksi huokausta, röhönauru ja 16. yrityskuukausi

Kello herätti minut maanantaihin hieman liian varhain, kesken unien, joissa ratsastin hevosella ja kaiken yllä leijui omituinen uhka, vaikka mitään näkyvää vaaraa ei ollutkaan. Pahaenteisyydestä hämmentyneenä nousin aamuuni, söin puuroni ja kasasin itseni töihin. Aamupäivän palaverissa saimme kuulla toimipaikkamme sisältävän kaksi ja puoli käsiparia liikaa, toimenpiteisiin on siis ryhdyttävä ennemmin tai myöhemmin. Lopulta päädyin itse työryhmään, joka ensimmäisenä alkaa miettiä mistä kiristetään ja viilataan. Kuinka ihmeessä saamme hajoitettua liki kolmen ihmisen työt nykyisiin resursseihimme ilman kaaosta, loppuunpalamisia ja ylitöitä, en tiedä. Huokaus.

Lisäksi tiimikaveri oli pahalla tuulella ja osoitti mieltään paiskoen ja jupisten, kulkien elävänä myrskypilvenä käytävillämme. Juuri tämä samainen ystäväni josta olen aiemminkin maininnut. Päädyimme lopulta huutamaan toisillemme, ensimmäinen riitamme, saavutus sekin kai. Konflikti jäi lyhyeksi eikä anteeksipyyntöihin edetty, onnistuin kuitenkin ajautumaan hänen negatiivisuuteensa päivän myötä. Tai oikeastaan vasta kotiin päästyäni alkoi ärsyttää. Olen tyytyväinen kuitenkin siihen, että sain sanottua vastaan ja mielipiteeni, vaikka senkin olisi voinut tehdä taitavammin. On vain päiviä, jolloin ei jaksa ymmärtää sitä, miten itsestä pienet ja mitättömät seikat saavat toisen tolaltaan kokonaan. Eikä tämä päivä ollut ensimmäinen, jona mietin, että pääsisin paljon vähemmällä, mikäli hän ei kuuluisi lähipiiriini. Kuinka pitkälle ystävyyden on venyttävä, jos yhä useammin kokee toisen taakkana ja rasitteena? Toinen huokaus.

Työpäivän ehdottomasti parhaimpiin hetkiin kuului pantomiimiesitykseni työtovereille. Parin miespuolisen kollegani kanssa meille on muotoutunut huonojen puujalkavitsien ja hassujen pantomiimien perinne, jossa olen useimmiten vastaanottavana puolena. Niinpä rohkaistumiseni ensimmäisen pantomiimiini oli suuri tapahtuma ja onnekseni se sujui mainiosti. Esitys perustui ihmissyöjävitsiin, siihen jossa hän syö aamiaiseksi pari palaa reissumiestä. Jokainen voi kuvitella, mitä tämä röhönaurut herättänyt kuvaelma pitää sisällään ja kokeilla ilahduttaa työtovereitaan vastaavasti, suosittelen. Ilman näitä hetkiä en olisi jaksanut nykyisessä työssäni näinkään pitkään.

Tänään sain vihdoin soitettua myös julkisen puolen hedelmöityishoidoista, ja lääkäriin pääsy liukunee maalis-huhtikuulle, mutta sen jälkeen itse hoitojen käynnistymisen pitäisi olla suhteellisen nopeaa. Olen valmis päästämään irti maaliskuun pinttymästäni ja yrittämään ensin näin. Kuukausi pari lisäodotusta ei loppujen lopuksi ole suuri asia tässä kokonaisuudessa. Huomenna soitan Väestöliittoon ja yritän saada prosessin käyntiin. Pian on taas ovulaationmetsästyksenkin aika. 16. yritiyskuukausi alkakoon.