Tilanneraportti

Menkat tuli ja meni, niukimmat ja kivuttomimmat vuosiin. Raskaustesti näytti tänäänkin 1-2 viikkoa raskaana, en kai voi olla? Kun jos ne munasolut ovat siellä kystailemassa? Ohjeen mukaan kystat voivat aiheuttaa virheellisiä positiivisia tuloksia, eli se on siellä vielä? Minä kun toivoin kaiken normalisoituvan menkkojen myötä. Tänään pissanäyte labraan, ehkä ne haluavat taas tutkia minua lisää. Mör.

Kärsimätön odotus

Ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen odotan menkkoja. Saisivat tulla jo, ei mitään merkkiä kehossa siitä, että kolkuttelisivat ovella. Maanantaina oli viisi viikkoa keskenemenosta, Clearblue näytti vielä 1-2 viikkoa raskaana - en ole.

Viime viikon torstaina kävin jälkitarkastusultrassa yksityisellä ja kohtu oli tyhjä. Vasemmassa munasarjassa sen sijaan köllötteli kaksi yli-isoa munasolua, jotka eivät olleet irronneet - toiminnallinen kysta, todennäköisesti. Kaiken pitäisi palautua ennalleen menkkojen myötä, mutta uusi kystakontrolli on joulukuun alussa, ennen ajateltuja hoitoja. En tiedä, olenko niihinkään valmis. Toimi keho toimi! Ärsytys.

Kohti uutta

Aamuni tuntuvan nykyisin loppuvan kesken, en ennätä päivittää blogiani niin kuin tahtoisin. Iltaisin minulla olisi aikaa, mutta jotenkin en vain osaa - aamujen tyhjyys antaa tilaa olla läsnä, tunnistaa ja tavoittaa mitä minulle kuuluu. Toisaalta on ollut hyvä olla hiljaa, vellomatta ja pyörimättä olleissa. Tänään varastan hetken luennolta, annan ruuviliitosten ja puunsyiden valua ohitseni, teknisten piirrustusten aika on toiste

Jotain on tapahtunut. Mieleni on antanut periksi tyyneydelle ja hyväksynnälle, haikea suru ja ikävä möyryävät enää haaleina minussa. On ihan hyvä olla, tämä osa elämääni on nyt näin. Eilen kekrinä sytytin kynttilät lapsilleni, istuin hiljaa ja katselin liekkejä, astioissa lammikoiksi sulavaa steariinia. Kuuma massa levisi hallitsemattomasti lasissa ja mietin elämää. Sitähän se on, vapaata vellomista jossain rajoissa. Toisten kupit ovat laakeammat kuin toisten, toisten syvemmät. Silti sydän on aina keskellä, valaisee tai lepää mustana paikallaan.

Olen miettinyt paljon luovuttamista, sitä tuleeko se hetki joskus kohdallemme. Päättäisimme, että emme enää yritä ja jatkamme elämäämme pysyvästi lapsettomina. En tiedä, enkä tahdo päästää vielä niin irti tästä unelmastamme. Välillä tuntuu, ihan kuin he olisivat jo tässä. Juoksisivat helmoissa ja puhuisivat meille. Ihmekö tuo, niin pitkään olemme heistä haaveilleet, luoneet tosiksi ja osaksi elämäämme. Irrottaminen tuntuu väärältä.

Tänään posti toi odottamattoman kirjeen OYS:sta, uudet hoitoajat oli kirjattu sarakkeisiinsa. Tammikuussa alottaisin sumutteet. Näin pian, oli ensimmäinen reaktioni. Siihenhän ei ole kuin kaksi kuukautta. Keskellä ensimmäistä opetusharjoittluani. Ehkä olemme valmiit ja universumi on tällä kertaa kanssamme samaa mieltä. Sylimme on avoin onnen tulla.