Päästä meidät pahasta

Kamala viimenen kouluviikko on ohitse ja minä olen vapaa hetken. Tai kuvittelen olevani. Tänä aamuna heräsin uskottuun kiireettömyyteeni ja törmäsin ajatuksiini, niihin joilla ei ole ollut tilaa sanoa totuuksiaan aikoihin. Sormet liisterissä olen tehnyt kollaaseja, sommitellut paperisilpusta kuvia pahville ja miettinyt vain rytmejä ja värejä. Olen istunut tuntikausia riimittelemässä tarinaa prinsessasta, joka seikkaili merillä ystävineen. Enkä enää vihaa loppusointuja, kuuden sivun jälkeen ei voi. Olen makustellut sanojen kulkua, hakemalla hakenut alku- ja loppusointuja ja kaikkea siitä välistä. Olen kirjoittanut romaneista ja romaaneista, eikä minuun ole mahtunut muuta. Ja sen on ollut ehkä hyvä.

Mutta tänä aamuna minä ajattelin taas. Totesin, että on hetkiä jotka muuttavat kaiken elämässä. Ohikiitäviä pyyhkäisyjä, jonka jälkeen mikään ei ole kuin ennen. Toiset ovat omia valintoja, toiset Universumin. Ja niitä on yllättävän paljon, vaikka monesti muistamme vain kauneimmat ja kauheimmat. Minun elämäni on muuttunut jokaisen positiivisen raskaustestin jälkeen, minusta on tullut aina uuden lapsen äiti siinä silmän räpäyksessä kun kaksi viivaa on täyttänyt näytön. Ja jokaisessa keskenmenossa minusta on tullut kuolleiden lasten äiti. Eikä se voi olla muuttamatta ihmistä, mitenkään. En vielä ole ihan selvillä siitä, mitä tämä prosessi tekee minulle, mutta koen vanhentuneeni. Ihmiset pitävät mielestäni paljon ääntä turhasta, mutta niin minäkin. Haluaisin huutaa jokaiselle statuspäivityksen raskausvalittelijalle suun sulkevia sanoja, mutta annan olla. Toivottavasti heidän ei tarvitse ikinä ymmärtää, mitä heillä on, niinkuin monen muun on pitänyt.

Aamulla täytin tiskikonetta ja mietin tulevaa joulua. Se on meillä kolmas ilman raskautta ja lasta ja välillä on vaikea uskoa, että mikään muuttuu. Että jonain jouluna me rakentaisimme omat perinteemme, omalle perheellemme. Minulla ei ole yhtään koristetta, ei ruokalistaa suunniteltuna eikä kortteja lähetettynä. Vuodesta toiseen minä ostan lahjoja toisten lapsille, valitsen hyllystä uuden ikävuoden ja koon. Ne kasvavat niin nopeasti. Seuraan statuspäivityksistä ja valokuvista lukuisten ihmisten raskauksia alusta loppuun, välillä niin turtana että millään ei ole väliä. Enkä aina jaksa iloita heidän kanssaan. Ehkä siksi meillä ei vietetä jouluakaan, ei ole ketään kelle rakentaa perinteitä. On ihan sama, puhutaanko pukeista vai tietäjistä.

Vietän hiljaisuudessa talvipäivänseisaukseni ja tänäkin vuonna annan hiljaisen rukouksen kuulle, taittuvalle talven pimeälle selälle. Vie meidät valoa kohti, anna lapsemme tulla luoksemme ja jäädä syliimme, elävänä. Päästä meidät pahasta.

Ja sytytän kynttilöitä kuolemalle. Pidä huolta pienistämme. Onneksi olet niin suuri ja loputon, kanssasi he ovat paremmassa turvassa kuin täällä.

Vaikka kyllä minun sylinikin suurenee, kumisee vuosi vuodelta tyhjempänä onttouttaan.
,
Mutta niin, silti on paljon asioita, jotka ovat hyvin. Niistä kiitos.