Nyt riittää

Heräsin aamuuni sydän kurkussa. Maailma tuntui kaatuvan päälle, kaikki aikomukset, ajatukset ja tekemättömät laittoivat juoksemaan miehen syliin ja pyytämään turvaa. Ikäkriisi kolkuttelee ovella, huojennus oli aamulla suuri kun ymmärsin, että täytänkin vuoden vähemmän mitä olen kuukauden luullut.

Pahimmasta toivuttuani ripottelin kardemummaa kahviin, hengitin syvään ja päätin, että nyt riittää. Elämä on liian lyhyt ja arvokas käytettäväksi suremiseen, katkeruuteen ja pahaan oloon. Mietin taaksepäin liki neljää vuotta, joiden päällimmäisenä ajatuksena on ollut lapsi, sen haluaminen, odottaminen ja sureminen. Yli kymmenen prosenttiä nykyisestä elämästäni, eiköhän se ole jo tarpeeksi.

Nyt on kaiken muun aika, elämä tapahtuu ympärilläni jatkuvasti ja minä näen enimmäkseen sen suruni läpi. Kyllä, aion surra tämän loppuun, mutta tietoisempana. Lapsi saa tulla, jos tulee. Itku saa tulla ja kipeää saa tehdä. Mutta minulla on muitakin unelmia, jotka ansaitsevat mahdollisuuden toteutua. Nyt on niiden vuoro.

Tämä blogi pysyy täällä, sillä kirjoitettavaa ja sanottavaa on vielä silti, adoptioneuvonnasta ja siitä, mihin päädyimme.