Torniluolan uninoita

Niin kauan olen sinua rakastanut, niin kauan, että olen jo lähes unohtanut ettei aikaa ole. On vain loputon nyt, johon ikuisuus häviää ja josta huominen herää. Aina löytyy joku, jonka tarina on vielä pahempi tai parempi, tämä on omani - lapsihaaveita, kipua ja toivoa, arkea, juhlaa, iloa ja onnea, välillä yhtä ja sitten toista.
Tervetuloa peremmälle.


perjantai 5. elokuuta 2011

Kolmas yrityksen syksy

Aamu paleltaa jo paljaissa varpaissa, ilmassa tuoksuu muutos. Päivät hiipivät lyhyemmiksi ja yöllä herään pimeään sulkemaan ovia ja ikkunoita, jotta se ei enempää kylmettäisi meitä. Vielä Muumilaaksossa ei sytytetä ensimmäistä lyhtyä verannalle, ei meilläkään. Mutta ei siihen ole enää pitkästi. Nukumme nykyisin olohuoneessa, leikimme retkeä ja kerromme tarinoita laskeutuvassa hämärässä. Oikeasti pidämme silmällä koiraa ja tassua, mutta ei sen väliä. Näin kaikki on hauskempaa.

Eilen aamulla olisin kirjoittanut, että suru on vihdoin ohi. Tiedättehän, että jotkut asiat tunnistaa vasta sitten, kun ne ovat menneet. Että rakastikin jotain ja tajusi sen vasta hänen lähdettyään. Hetken luulin oivaltaneeni suruni jättäneen minut vihdoin. Luulin varjojani puhtaiksi, huoneitani vapaiksi onnen ja luottamuksen tulla. Muistelin viime kesän iloa ja uskon pilkahduksia - ne ovat meillä olleet uuden elämän hetkiä, kahden viivan kantamoisia. Ajattelin, että sitä kohti ollaan taas menossa.

Totuus tuli vastaan ystäväni sanoissa. Hän on raskaana, 12 viikkoa. Petyin itseeni. Aavistin jo aiemmin hänen kertovan minulle raskaudestaan, kävin läpi mielessäni keskustelumme ennen hänen saapumistaan. Uskoin tuntevani vilpittömästi ja vain onnea hänen puolestaan. Vaikka hän on tuntenut miehen vasta 4 kuukautta. Vaikka lasta ei ollut yritetty kummemmin, hippimeiningillä - saa tulla, jos on tarkoitus. Ja niin kai sitten tällä lapsella oli. Ja meidän lapsillamme kai ei.

Eteisessä huomasin hänen rintojensa suurentuneen. Hänen vatsansa oli erilainen, hän kantoi itseään toisin. Hänestä hehkui uusi varmuus ja kauneus. Ja silti uutinen yllätti. Osa minusta oli toivonut niin kovasti, että se ei olisi totta. Häpesin mieltäni. Kysyin kysymykset ja pohdin vastaukset, ammensin itsestäni ja kokemastani. Samalla olin jossain muualla. Ja hän on herkkä, hän kyllä huomasi energiani muuttuneen, vaikkei mitään sanonutkaan. Paitsi että häntä jännitti kertoa minulle, niinkuin kaikkia muitakin.

Hänen lähdettyään romahdin. Illalla ovulaatioseksin jälkeen romahdin. Yöllä romahdin.
Itkin sitä, että toisille lisääntyminen on niin helppoa. Itkin keskenmenojani ja sitä, että en halua kokea yhtään niitä lisää. Itkin sitä, että jos tulen raskaaksi ja pelottaa ja sitä, että jos en tulekaan ja sekin pelottaa. En ymmärrä, kuinka ihmiset lukuisten yritysten ja vielä karumpien tosien jälkeen uskaltavat yhä uudestaan heittäytyä elämälle. Ehkä meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, elämättömyys kaduttaisi vielä enemmän.

Mutta se siitä huolettomasta pellepäivästä. Vastaisuudessa pidän maailmani suljettuna hedelmällisimpinä aikoina. Kääriydyn ihanaan kuplaani, jossa haudon meitä perheeksi. Sillä vielä en ole tarpeeksi vahva olemaan auki.

Minua ahdistaa. Pelottaa. Kauhistuttaa.

Yhä vahvemmin koen olevani ulkopuolella. Jokainen raskaus sulkee minut pois jostain, kääntää tuttuja selkiä vasten kasvojani. En pääse piiriin, en täysin voi enää ymmärtää heidän maailmaansa ja elämäänsä, sillä minulta puuttuu jotain olenaista. Ei voi tietää mitä on olla elävän lapsen äiti ilman sitä lasta. Ei voi tietää, millaista on olla 12 viikkoa raskaana ilman niitä viikkoja.




Lähellä häämöttävät hoidot nostavat nämä tunteet pintaan.
Hyvä Luoja, anna niin, että niitä ei tarvittaisi.
Että tästä kierrosta lapsemme löytäisi syliin saakka.
Kuulisitko minut tällä kertaa.
En enää jaksa enempää.




Edit löysi typon.
Edit löysi toisen ja kolmannenkin, anteeksi.

8 kommenttia:

  1. Tunteet niin tuttuja viime syksyltä, jolloin lapsettomuutta oli takana 3 vuotta. Sisäinen kipeys oli suunnaton ja välillä katkeruus oli viedä mukanaan. Lähdimme vielä kerran hoitoihin (ICSI) mukaan ja nyt kuljen ison mahan kanssa ja odotan että pikkuinen haluaa syntyä. Haluan antaa sinulle toivoa, sillä koskaan ei tiedä, niin kauan kun on toivoa on elämää.
    Nainen79

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaunis sanoistasi ja onnea raskaudestasi! Toivon tarinoita ja sanoja tarvitsen. Rakkautta.

    VastaaPoista
  3. Toivoa - olen pohtinut usein samoja asioita kuin sinäki. Miksi uskaltaa toivoa kuukausi toisensa jälkeen vaikka aikaa on mennyt ja luomuraskaus häämöttää enää unissa? Silti joka kuukausi piina päivien alkaessa annan itseni hieman toivoa. Jos tällä kertaa. Ehkä me tarvitsemme joskus niin paljon pettymyksiä, että osaamme todella arvostaa viimein sitä ihmettä kun sen saamme. Mutta silti, miksi tielle pitää kasata esteitä esteiden perään. Toivon sinne aurinkoisia päiviä ja parempaa mieltä <3 Ei auta kuin toivoa :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos pumpulinen. Elämä on kummaa ja ihmeellistä, mutta ei reilua. Tai ehkä sitäkin, jos osaa katsoa niin kauas eteen ja taakse, mitä ihmismieli ei ymmärrä. Tärkeintä olisi jaksaa uskoa ja toivoa, rakastaakin. Onneksi joku aina jaksaa silloin, kun oma mieli huutaa perkeleitä. Tai on niin väsynyt, ettei jaksa edes niitäkään.

    Rakkautta <3

    VastaaPoista
  5. Minäkin toivon, että teidän pikkuisenne löytäisi viimein kotiin.

    Toivoa on aina, vaikka pimeydessä valoa on joskus vaikea nähdä.

    Voimia <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos <3. Tarinasi on yksi niistä, joka auttaa minua uskomaan.

    VastaaPoista
  7. Edelleen vuosien jälkeen kannan sydämessäni kahden viivan kantamoisiani, vielä suru hyppää niskaan kun vähiten odottaa ja haalistunut epäreiluus siitä miksi meidän lapsemme eivät saaneet tulla kotiin saakka.. joka päivä sattuu vähemmän ja joka päivässä on iloa enemmän.

    Vastailin Simpukan sivujen kautta pakastealkio-kyselyyn ja ensimmäistä kertaa minusta tuntui että joku ulkopuolinen taho antoi oikeuden ja muodon meidän pienillemme. Tunnusti oikeutemme suruun ja menetyksen tunteisiin.

    Taas suru liikahtaa sisälläni, mutta se jää suuren ilon alle kun katson Pientä. Elämä yllätti sittenkin. Toivon sydämestäni onnea ja menestystä tiellenne <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos, Esme. Maailma on myös kaunis, niin monille ja monin tavoin. Onnea pienestänne, minun on jälleen hieman helpompi uskoa. <3

    VastaaPoista