Ylimääräinen vapaapäivä

Tällä viikolla olen nukkunut kymmentuntisia öitä. Onnellinen raukeus viipyy jäsenissäni vielä pitkään heräämisen jälkeen, ei ole kiire eikä ole pakko. Tänään kävin yliopistolla hoitamassa asioita, aivan kuinka lupasin itselleni viime perjantaina. Varaamani kirjat olivat saapuneet ja kirjastotäti oli ystävällisesti tonkinut varstosta läjän lehtiä tutkittavakseni. Toinen ystävällinen täti antoi minulle numeroidun paikan lehtien säilyttämistä varten. Tunnen oloni ihan oikeaksi tutkijaksi, hienoa. Vielä kun saisin siirrettyä tuntemuksen käytääntöön, niin voisin olla ylpeä itsestäni. Se ensimmäinen askel on kuitenkin otettu.

Ehkä yöunien pituudesta johtuen tänään on tuntunut torstailta. Havahduin keskiviikkoon vasta Aku Ankan kolahdettua eteisemme lattialle, aivan kuin olisin saanut ylimääräisen lomapäivän, ihanaa. Homeopaattini soitti eilen ja peruutti perjantaisen vastaanottoajan. Uusi käynti siirtyy jonnekin tulevaan, siihen kun olen taas kulkemassa vanhempieni luo. Asia ei harmita minua juurikaan, käynti olisi varmaankin ollut tarpeeton juuri nyt. Uusi aika järjestyy sitten, kun kehoni sitä todella tarvitsee. Kenties akupunktio ja homeopatia olisivat molemmat olleet liikaa. Eilen soitin myös akupunktiohoitajalleni kuullakseni, että minua voidaan hoitaa vasta sitten, kun tiedämme olenko raskaana vai en. Mielenkiintoista tässä on se, että edellinen akutohtorini pisteli minuun neuloja kierrostani riippumatta. Mikähän yleinen käytäntö tässä on? Vyöhyketerapiasta olen kuullut, että se saattaa olla liian stimuloivaa raskausaikana, ehkä akupunktio menee samaan kastiin. Mutta toisaalta, sillä voidaan myös hoitaa raskauspahoinvointia ja kuulemma auttaa ehkäisemään keskenmenoakin. Liekö on niin, että nuo lapsettomuushoidon pisteet aktioivat liikaa kohdun seutua, mikäli raskaus olisi jo alkanut. Hmm?

Eilinen kirjoitukseni on vaivannut minua koko päivän ja myös osan yöstäkin. Ajattelin poistaa tekstin, sillä kuulostan kai kiittämättömältä selän takana puhujalta ja huonolta ystävältä. Päätin kuitenkin antaa kirjoitukseni olla, koska se on osa minua, osa tunne- ja kokemusmaailmaani. Sanani paljastavat minulle paljon itsestäni, omasta tasapainottomuudestani ja kasvunpaikoistani. Toisten negatiivisuuteen on aivan liian helppoa lähteä mukaan. Turhautuneena, väsyneenä ja kyllästyneenä kielteisinä pitämäni asiat korostuvat, vaikka todellisuudessa myös rakastan, arvostan ja kunnioitan tätä ystävääni. Joskus hän vain tuntuu imevän kaiken energiani. En tiedä, kuinka rehellinen pystyn olemaan hänelle tässä asiassa, auttaisiko se häntä muuttamaan elämäänsä ja asennettaan? Vai aiheuttaisinko vain enemmän pahaa oloa? Olenko minä sittenkin se, kenen tulisi muuttua? Ehkä minun tulee ensin selvittää itselleni, millaiseen prosessiin olen valmis astumaan hänen kanssaan.

Ennättäisn vielä torkahtaa hetkeksi ennen kuin mieheni palaa töistä. Unen tarpeeni tuntuu valtavalta vaihteeksi ja sen sallin keholleni. Illalla voin ottaa esille yhden viidestä kirjasta ja houkutella hiljan ajatuksiani rakentamaan vastausta oppimistehtäväämme. Odotan.