Torniluolan uninoita

Niin kauan olen sinua rakastanut, niin kauan, että olen jo lähes unohtanut ettei aikaa ole. On vain loputon nyt, johon ikuisuus häviää ja josta huominen herää. Aina löytyy joku, jonka tarina on vielä pahempi tai parempi, tämä on omani - lapsihaaveita, kipua ja toivoa, arkea, juhlaa, iloa ja onnea, välillä yhtä ja sitten toista.
Tervetuloa peremmälle.


tiistai 15. joulukuuta 2009

Hidas ja helpottunut

Tänään kuljen kuin hidastetusti, tarkastellen ja tunnustellen, nyt kun ei enää ole kiire. Pakenen hitauteen kirjoittamattomia lauseita, ajattelemattomia johtopäätöksiä, mielipiteitä. Ehkä huomenna on se päivä, jolloin teen tekemättömät raportit edelleenlähetettäviksi, tänään vain ihmettelen. Unohduin suihkuun pohtimaan sitä, kuinka joku on valmistanut kaikki ympärilläni olevat esineet ja asiat. Joku on laatoittanut kylpyhuoneemme, jonkun työ on tehdä henkareita ja joku työskentelee pyyhetehtaassa. Maailmassa on niin paljon eri töitä. Miksi minä olen juuri siinä, missä en enää viihdy?

Uusi pomommekin kävi toissa viikolla esittäytymässä. Johtoportaan yt-neuvotteluissa arpa oli langettanut hänet luotsiksemme, omien sanojensa mukaan miestä vitutti se. Alkava uusi vuosi näyttää siis kovin lupaavalta, taloutta kiritään tiukemmalle ja sitä osaltamme valmistelee vittumainen mies, sanojaan jälleen lainatakseni. Niin, minä olen nähnyt tuota ihmistyyppiä tarpeeksi läheltä liian pitkään. Hänen astellessa käytäviemme nousivat niskakarvani pystyyn, enkä hirveästi yllättynyt miehen puheista. Hänen energiansa oli jäätävää.

Eksäni isä on samaa kastia, pienen tehtaan patroona, joka on johtanut vuosia suorapuheisuudellaan sekä autoritaarisella otteellaan, röyhistelee rintaansa jonkun kutsuessa häntä, anteeksi toistoni, vittumaiseksi. Minusta on hyvin surullista, että tällainen johtajatyyppi elää ja lisääntyy keskuudessamme vieläkin. Vaadin vallankumousta, mikäli pahimmat visioni käyvät toteen. Joskus on vaikea antaa tuulen puhaltaa ja pallojen nousta ilmaan, välillä on pinnan katkettava ja vesilasin myrskyttävä. Tiedättekö, olen tämän työpaikan kassa tilassa, jossa minulle alkaa olla ihan sama. Voin avata suuni tarvitsematta miettiä sitä, miten minulle käy. Menisinkö jopa niin pitkälle, että houkuttelisin heidät irtisanomaan minut? Sitäkö haluan? En tiedä. Ajatus on minulle niin väärä ja valmistelematon, että en osaa suhtautua siihen oikein mitenkään. Sillä olen aina ollut se hyvä ja hiljainen työntekijä. Eihän nyt Unina sellaista, eihän? Mutta jos oikein tarkkaan kuuntelen, hyrisee osa minua hiljaisesta houkutuksesta.

Tänään olen ottanut toisen annoksen homeopaattista lääkettä, enkä vielä ole havainnut reaktioita. Minun kai pitäisi tuntea jotain, jotta voisimme tietää rohdon toimivan. Eilen olin hieman tavallisa ärtyisämpi ja illalla sain valtaisan päänsäryn, mutta nuokin voivat olla ihan sattumaa, viikonlopun jälkeistä väsyä ja tensiota. Välillä vanhat muistot pompahtelevat pintaan, väristyttävät minua mennen sitten pois. Mutta tuokin on ihan tavallista haahuiluani, omiin maailmoihini katoamista ja taakse katsomista. En oikeastaan edes tiedä, millaista reaktiota minun pitäisi odottaa. Huomenna otan viimeisen lääkeannokseni ja sitten katsellaan, avautuvatko minussa tukot lapsen saamiselle. Viime päivinä minä olen nähnyt hänet mielessäni, pienen nyytin sylissäni, jonkun seisomassa häkkisängyn pinnoja vasten ja nauramassa, lapseni mieheni sylissä. Tule vain, me rakastamme sinua jo nyt valtavasti.

Koen helpottavaksi sen, että päätös hedelmöityshoitojen aloittamisesta maaliskuussa on tehty. Mikäli siihen mennessä luomuilu ei auta, voimme avittaa biologiaa. Mutta kuten gynegologini sanoi, se on korkeimman kädessä. Pakostakin on kohdattava ajatus siitä, että mitä jos me olemme heitä, ketkä eivät omaa biologista lasta saa? Mitä sitten? Niin pitkälle eivät ajatukseni kanna, vastassa odottaa vain suuri tyhjyys. Ja hyvä niin, sillä vieä ajattelen, uskon ja toivon olevani äiti lapselleni jonain päivänä. Tämä joulu on kuitenkin vain meidän kahden ensimmäinen omassa kodissamme. Ei kolmen, kuten vuosi sitten toivoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti