Torniluolan uninoita

Niin kauan olen sinua rakastanut, niin kauan, että olen jo lähes unohtanut ettei aikaa ole. On vain loputon nyt, johon ikuisuus häviää ja josta huominen herää. Aina löytyy joku, jonka tarina on vielä pahempi tai parempi, tämä on omani - lapsihaaveita, kipua ja toivoa, arkea, juhlaa, iloa ja onnea, välillä yhtä ja sitten toista.
Tervetuloa peremmälle.

torstai 10. syyskuuta 2009

Aina välillä löydän itsestäni halun kirjoittaa, en ole tehnyt tätä vuosiin, julkistanut ajatuksiani näin. Luulen, että nyt on hyvä aloittaa. Ehkä tämä kaikki johtuu syksystä, ulkona varisevista lehdistä ja vihmonnasta. Siitä että juuri nyt on tarve olla osa jotain suurempaa, näkymätöntä yhteisöä ja meitä. Mitä tästä seuraa? En tiedä. Mutta haluan antaa mahdollisuuden sanoille kasvaa odotuksen myötä. Näin on hyvä.
Lähettänyt Unina klo 02:52
Tunnisteet: ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)