Hiljainen lauantai

Ensimmäinen hiljainen hetki kahteen viikkoon. Tai no, hetki joilloin tuntuu myös hyvältä kirjoittaa. Pari viikkoa sitten olin töiden jälkeen niin väsynyt, etten kyennyt muuhun kuin nököttämään vilttikäärönä sohvalla ja pysyttelemään hereillä säädylliseen nukkuma-aikaan asti. Nukuin kymmenen tunnin yöunia tyytyväisenä, ja olisin kai pystynyt enempäänkin, jos olisin antanut itselleni siihen luvan. Sen jälkeen pakotin itseni intensiiviseen tenttilukuputkeen, ja tentin jälkeen oli hoidettava kaikki ne asiat, jotka olivat jääneet roikkumaan väsyn ja opiskelun vuoksi.

Kävin taannoin työterveyslääkärillä ja sain lähetteen gynegologille keskenmenon jälkeen muuttuneen kuukautiskiertoni vuoksi. Ultrassa ei näkynyt muuta kuin paksuuntunut kohdun limakalvo, joka antoi sijaa raskaushaaveilulle. Kuukautiset tulivat kuitenkin ajallaan ja nyt mietin, mahtaako tuo paksuuntuma viitata endometrioosiin. Onneksi akupunktio on pitänyt kuukautiskivut edelleen kolmasosassa normaalista. Homeopaattiset lääkkeetkin tulivat, ja otan ne käyttöön luultavasti jo huomenna.

Tämä jakso on ollut emotionaalisesti helpompi myös. Pystyin ottamaan yhteyttä siihen tuttavaamme, joka alkoi odottaa kanssani yhtä aikaa. Ainoastaan hieman haikeana katselen raskaana olevien ystävieni facebook -statuksia ja kuvittelen itseni heidän tilalleen ostamaan kestovaippoja tai pyykkäämään pikkuruisia nuttuja, laittamaan lastenhuoneita. Kuitenkin kuukautisiani edeltävänä yönä heräsin omaan itkuuni. Unessani sisareni oli raskaana, eikä kukaan ollut halunnut kertoa minulle ja pahoittaa mieltäni. Näin hänen vatsansa, ja aloin onnitteluiden jälkeen itkeä omaa pettymystäni ja loputtomalta tuntuvaa odotuksen odotusta.

Alan vähitellen väsyä. Elämä pyörii kierrosta kiertoon ja vaikka kuinka koitan ajatella muuta, niin ei silti kulu päivää, jolloin en miettisi sylini tyhjyyttä. Päätin, että vielä kaksi kuukautta menemme luomuna, sitten on inseminaation aika.