Hidas ja helpottunut

Tänään kuljen kuin hidastetusti, tarkastellen ja tunnustellen, nyt kun ei enää ole kiire. Pakenen hitauteen kirjoittamattomia lauseita, ajattelemattomia johtopäätöksiä, mielipiteitä. Ehkä huomenna on se päivä, jolloin teen tekemättömät raportit edelleenlähetettäviksi, tänään vain ihmettelen. Unohduin suihkuun pohtimaan sitä, kuinka joku on valmistanut kaikki ympärilläni olevat esineet ja asiat. Joku on laatoittanut kylpyhuoneemme, jonkun työ on tehdä henkareita ja joku työskentelee pyyhetehtaassa. Maailmassa on niin paljon eri töitä. Miksi minä olen juuri siinä, missä en enää viihdy?

Uusi pomommekin kävi toissa viikolla esittäytymässä. Johtoportaan yt-neuvotteluissa arpa oli langettanut hänet luotsiksemme, omien sanojensa mukaan miestä vitutti se. Alkava uusi vuosi näyttää siis kovin lupaavalta, taloutta kiritään tiukemmalle ja sitä osaltamme valmistelee vittumainen mies, sanojaan jälleen lainatakseni. Niin, minä olen nähnyt tuota ihmistyyppiä tarpeeksi läheltä liian pitkään. Hänen astellessa käytäviemme nousivat niskakarvani pystyyn, enkä hirveästi yllättynyt miehen puheista. Hänen energiansa oli jäätävää.

Eksäni isä on samaa kastia, pienen tehtaan patroona, joka on johtanut vuosia suorapuheisuudellaan sekä autoritaarisella otteellaan, röyhistelee rintaansa jonkun kutsuessa häntä, anteeksi toistoni, vittumaiseksi. Minusta on hyvin surullista, että tällainen johtajatyyppi elää ja lisääntyy keskuudessamme vieläkin. Vaadin vallankumousta, mikäli pahimmat visioni käyvät toteen. Joskus on vaikea antaa tuulen puhaltaa ja pallojen nousta ilmaan, välillä on pinnan katkettava ja vesilasin myrskyttävä. Tiedättekö, olen tämän työpaikan kassa tilassa, jossa minulle alkaa olla ihan sama. Voin avata suuni tarvitsematta miettiä sitä, miten minulle käy. Menisinkö jopa niin pitkälle, että houkuttelisin heidät irtisanomaan minut? Sitäkö haluan? En tiedä. Ajatus on minulle niin väärä ja valmistelematon, että en osaa suhtautua siihen oikein mitenkään. Sillä olen aina ollut se hyvä ja hiljainen työntekijä. Eihän nyt Unina sellaista, eihän? Mutta jos oikein tarkkaan kuuntelen, hyrisee osa minua hiljaisesta houkutuksesta.

Tänään olen ottanut toisen annoksen homeopaattista lääkettä, enkä vielä ole havainnut reaktioita. Minun kai pitäisi tuntea jotain, jotta voisimme tietää rohdon toimivan. Eilen olin hieman tavallisa ärtyisämpi ja illalla sain valtaisan päänsäryn, mutta nuokin voivat olla ihan sattumaa, viikonlopun jälkeistä väsyä ja tensiota. Välillä vanhat muistot pompahtelevat pintaan, väristyttävät minua mennen sitten pois. Mutta tuokin on ihan tavallista haahuiluani, omiin maailmoihini katoamista ja taakse katsomista. En oikeastaan edes tiedä, millaista reaktiota minun pitäisi odottaa. Huomenna otan viimeisen lääkeannokseni ja sitten katsellaan, avautuvatko minussa tukot lapsen saamiselle. Viime päivinä minä olen nähnyt hänet mielessäni, pienen nyytin sylissäni, jonkun seisomassa häkkisängyn pinnoja vasten ja nauramassa, lapseni mieheni sylissä. Tule vain, me rakastamme sinua jo nyt valtavasti.

Koen helpottavaksi sen, että päätös hedelmöityshoitojen aloittamisesta maaliskuussa on tehty. Mikäli siihen mennessä luomuilu ei auta, voimme avittaa biologiaa. Mutta kuten gynegologini sanoi, se on korkeimman kädessä. Pakostakin on kohdattava ajatus siitä, että mitä jos me olemme heitä, ketkä eivät omaa biologista lasta saa? Mitä sitten? Niin pitkälle eivät ajatukseni kanna, vastassa odottaa vain suuri tyhjyys. Ja hyvä niin, sillä vieä ajattelen, uskon ja toivon olevani äiti lapselleni jonain päivänä. Tämä joulu on kuitenkin vain meidän kahden ensimmäinen omassa kodissamme. Ei kolmen, kuten vuosi sitten toivoin.

Homeopaattikokemus

Eilinen homeopaattikäyntini oli sittenkin juuri minua varten. Istuin melkein kaksi tuntia haastateltavana, ihailin naisen punaisia hiuksia ja täydellisen vihreää neuletta, kuuntelin meditatiivista musiikkia ja aistin hänen lempeyttään. Kerroin itsestäni, luonteestani, asioista jotka tekevät minut onnelliseksi ja niistä, jotka eivät. Kerroin mitä syön, miten nukun ja miten suutun. Puhuin myös keskenmenosta ja yllätyksekseni aloin itkeä. Luulin, että minussa ei enää olisi tarvetta siihen, sillä olen puhunut siitä niin paljon jo - itkemättä. Joku minussa suli hänen huoneessaan. Samalla sain melkein homeopaattioppilaan itkemään myös. Kuulin liikutuksen ja empatian hänen äänestään ja lähtiessäni hän korjasi epäilykseni toivoksi.

Ensi viikolla hän lähettää minulle lääkkeeni postissa, jotain joka hoitaa minua sisältäpäin akupunktion hoitaessa minua ulkoa. Jotain, joka avaa lukkoja ja tukkeumia ja tiedän sen olevan minulle hyväksi. Mutta ensin hän varmistaa opettajaltaan, että on oikeilla jäljillä. Tämän jälkeen seuraamme, mitä reaktioita lääke minussa aiheuttaa, ja mikäli se ei aiheuta mitään, niin sitten kokeilen jotain toista vaihtoehtoa. Tunnen oloni turvalliseksi ja tunnen vahvasti juuri tämän naisen olevan tarkoitettu auttamaan meitä tulemaan raskaaksi. Miksikö? Koska koin hyvin vahvasti olevani oikeassa paikassa, johdatettuna ja lempeiden energioiden saartamana. Hänen vihreytensä toi mieleeni Arkkienkeli Rafaelin ja hoitotila oli täynnä läsnäoloa. Jo pelkästään tuo kaksituntinen haastattelu oli paikallaan, puhdisti ja avasi minua ehkä enemmän kuin yksikään yksittäinen kerta terapeutillani. Olen kiitollinen.

Ylimääräinen vapaapäivä

Tällä viikolla olen nukkunut kymmentuntisia öitä. Onnellinen raukeus viipyy jäsenissäni vielä pitkään heräämisen jälkeen, ei ole kiire eikä ole pakko. Tänään kävin yliopistolla hoitamassa asioita, aivan kuinka lupasin itselleni viime perjantaina. Varaamani kirjat olivat saapuneet ja kirjastotäti oli ystävällisesti tonkinut varstosta läjän lehtiä tutkittavakseni. Toinen ystävällinen täti antoi minulle numeroidun paikan lehtien säilyttämistä varten. Tunnen oloni ihan oikeaksi tutkijaksi, hienoa. Vielä kun saisin siirrettyä tuntemuksen käytääntöön, niin voisin olla ylpeä itsestäni. Se ensimmäinen askel on kuitenkin otettu.

Ehkä yöunien pituudesta johtuen tänään on tuntunut torstailta. Havahduin keskiviikkoon vasta Aku Ankan kolahdettua eteisemme lattialle, aivan kuin olisin saanut ylimääräisen lomapäivän, ihanaa. Homeopaattini soitti eilen ja peruutti perjantaisen vastaanottoajan. Uusi käynti siirtyy jonnekin tulevaan, siihen kun olen taas kulkemassa vanhempieni luo. Asia ei harmita minua juurikaan, käynti olisi varmaankin ollut tarpeeton juuri nyt. Uusi aika järjestyy sitten, kun kehoni sitä todella tarvitsee. Kenties akupunktio ja homeopatia olisivat molemmat olleet liikaa. Eilen soitin myös akupunktiohoitajalleni kuullakseni, että minua voidaan hoitaa vasta sitten, kun tiedämme olenko raskaana vai en. Mielenkiintoista tässä on se, että edellinen akutohtorini pisteli minuun neuloja kierrostani riippumatta. Mikähän yleinen käytäntö tässä on? Vyöhyketerapiasta olen kuullut, että se saattaa olla liian stimuloivaa raskausaikana, ehkä akupunktio menee samaan kastiin. Mutta toisaalta, sillä voidaan myös hoitaa raskauspahoinvointia ja kuulemma auttaa ehkäisemään keskenmenoakin. Liekö on niin, että nuo lapsettomuushoidon pisteet aktioivat liikaa kohdun seutua, mikäli raskaus olisi jo alkanut. Hmm?

Eilinen kirjoitukseni on vaivannut minua koko päivän ja myös osan yöstäkin. Ajattelin poistaa tekstin, sillä kuulostan kai kiittämättömältä selän takana puhujalta ja huonolta ystävältä. Päätin kuitenkin antaa kirjoitukseni olla, koska se on osa minua, osa tunne- ja kokemusmaailmaani. Sanani paljastavat minulle paljon itsestäni, omasta tasapainottomuudestani ja kasvunpaikoistani. Toisten negatiivisuuteen on aivan liian helppoa lähteä mukaan. Turhautuneena, väsyneenä ja kyllästyneenä kielteisinä pitämäni asiat korostuvat, vaikka todellisuudessa myös rakastan, arvostan ja kunnioitan tätä ystävääni. Joskus hän vain tuntuu imevän kaiken energiani. En tiedä, kuinka rehellinen pystyn olemaan hänelle tässä asiassa, auttaisiko se häntä muuttamaan elämäänsä ja asennettaan? Vai aiheuttaisinko vain enemmän pahaa oloa? Olenko minä sittenkin se, kenen tulisi muuttua? Ehkä minun tulee ensin selvittää itselleni, millaiseen prosessiin olen valmis astumaan hänen kanssaan.

Ennättäisn vielä torkahtaa hetkeksi ennen kuin mieheni palaa töistä. Unen tarpeeni tuntuu valtavalta vaihteeksi ja sen sallin keholleni. Illalla voin ottaa esille yhden viidestä kirjasta ja houkutella hiljan ajatuksiani rakentamaan vastausta oppimistehtäväämme. Odotan.