Torniluolan uninoita

Niin kauan olen sinua rakastanut, niin kauan, että olen jo lähes unohtanut ettei aikaa ole. On vain loputon nyt, johon ikuisuus häviää ja josta huominen herää. Aina löytyy joku, jonka tarina on vielä pahempi tai parempi, tämä on omani - lapsihaaveita, kipua ja toivoa, arkea, juhlaa, iloa ja onnea, välillä yhtä ja sitten toista.
Tervetuloa peremmälle.

torstai 8. syyskuuta 2011

Painajainen vol. 2

Se tuli ulos. Minun pieni vauvani, kolikon kokoinen möykky istukoineen ja kaikkineen. Äiti ja mummo odottivat vessan oven takana ja kyselivät innoissaan, koska se syntyy. Itkin ja huusin sanoja: ettekö tajua, että vauva ei elä?

Hyvä luoja, päästä minut pahasta.
Lähettänyt Unina klo 07:30

1 kommentti:

  1. Kivi8. syyskuuta 2011 klo 9.16

    :( Alkaa mieli ilmoittamaan että nyt tulloo mitta täyteen? Eikö se tosiaan riitä että päivät vatvoo näitä juttuja, pitääkö niiden uniinkin tulla.. toivottavasti seuraavat unet on levollisempia ja miellyttävämpiä..

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)