Unissakävijä

Eilinen katosi uniin. Yritin nousta 5:30 ja totesin lihasteni huutavan armoa, ei puhettakaan aamu-uinnista. Hieman ihmettelin maailman aikaisuutta ja miehen lähdettyä töihin kömmin takaisin peiton lämpöisyyteen. Muutaman tunnin kuluttua sain itseni siirrettyä yliopistolle tuijottamaan tyhmänä kunnan opetussuunnitelmaa. Päässä ei pyörinyt mitään, halusin vain takaisin kotiin auringon lämmittämään vuoteeseen - uudet kahden tunnin päiväunet. Loppupäivän horrostin, jaksoin tuskin polkea kaupunkiin ja takaisin, tein yksinkertaista ruokaa kovin pitkään. Kahdeksalta vaadin meditaatiota ja sen jälkeen kaaduin sänkyyn takaisin. Tämä aamu tuntuu onneksi erilaiselta, vaikka vieläkin väsyttää.

Toissapäivänä posti toi kirjeen OYS:ta. Loka-marraskuun taitteessa aloitan nenäsumutteet, marraskuun loppupuolella tapahtuu itse koeputkihedelmöitys. Hieman jännittää, eniten ehkä lääkityksen voimakkuus. Inseminaatiot sujuivat todella pienillä Clomifen ja Fostimon -annoksilla, ja kehoni reagoi silti liiankin hyvin lääkkeisiin. Munasoluja kehittyi kolmesta neljään ja niitä jouduttiin punkteeraamaan pois. Pitää vain toivoa, että kaikki sujuu hyvin eikä mitään hyperstimulaatioita synny. Toivottavasti vältyn hurjilta sivuoireiltakin. Eilen soittivat Väestöliitosta ja kysyivät kesäkuisen hoidon tuloksia. Uusista suunnitelmista kuultuaan käskivät pitämään hauskaa ja tekemään kivoja asioita ennen seuraavaa rupeamaa, nauttimaan elämästä. Onko ne hoidot oikeasti niin pahoja?

Ei tästä nyt tule mitään, väsy kirveltää silmissä.
Vielä tänään sallin itseni kulkea onniunissa, huomenna joudun jo töihin.