Torniluolan uninoita

Niin kauan olen sinua rakastanut, niin kauan, että olen jo lähes unohtanut ettei aikaa ole. On vain loputon nyt, johon ikuisuus häviää ja josta huominen herää. Aina löytyy joku, jonka tarina on vielä pahempi tai parempi, tämä on omani - lapsihaaveita, kipua ja toivoa, arkea, juhlaa, iloa ja onnea, välillä yhtä ja sitten toista.
Tervetuloa peremmälle.


keskiviikko 11. elokuuta 2010

Uutta ja vanhaa - hei sisko, tahdon lentää!

Illalla kaivoin uimapuvun kaapin perimmäisestä nurkasta ja tomutin uimalakkini, pakkasin sievästi pyyhkeen ja pesuaineen odottamaan aamua. Kellon nakuttaessa minua hereille totesin kurkkuni olevan kipeä, käänsin kylkeä ja torkahdin vielä hetkeksi. Aamu-uinnin sijaan pääsin kuitenkin puolta tuntia aiemmin ylös kuin eilen, mikä on jo oikein hyvin.

Yöllä joku salainen prepaidaaja soitti puhelimeeni ja tokkurassa vastattuani hän totesi minun olevan väärän henkilön. Sitten puhelin soi uudestaan, en vastannut. Hetken päästä tuli viesti ja toinenkin - Kuka siel o? Oliko se X? Vaivaantumatta vastaamaan laitoin puhelimen kiinni ja aamulla tarkistin tilanteen: kaksi vastaamatonta puhelua ja yksi tekstari - Haloo? Melkein olisi tehnyt mieli soittaa hänelle takaisin kuudelta ja tapakouluttaa, mutta päätin antaa olla. Eiköhän maailma opeta.

Eilen ovulaatiotestiin ilmestyi kaksi yhtä vahvaa viivaa ja päätimme pidättäytyä tähän päivään. Tänään aamulämpö oli jo kohonnut melkein niihin rajoihin, jotka normaalisti kertovat jo irronneesta munasolusta. Ei ole totta, ajattelin. Toivottavasti kehoni ei kirinyt ohitsemme. Tilanne melkein huvittaa, juuri kun olen pyöritellyt luovuttamisajatuksia päässäni, päättäisi hormonitoimintani ottaa ohjat johtimiinsa ja plupsauttaa munasolun ennen aikojaan kulkuun. Juuri kun olen pohtinut vetovoiman lakia ja yrittänyt päättää siitä, mihin uskon, loistavaa synkronointia.

Niin, olen ennekin todennut kuinka kaikki oli joskus niin selvää. Minun ei tarvinnut kyseenalaistaa maailmankuvaani, uskoani henkiseen kasvuun, värähtelyihin, mestareihin, enkeleihin, magiaan tai vetovoiman lakiinkaan. Minä tiesin, että ne ovat ja toimivat. Keskenemenoni muutti kaiken, tyhjensi kohtuni lisäksi myös uskoni hyvään ja kauniiseen. Tunsin, että universumi jätti minut yksin, enkelit liihottelivat taajuuksissaan ja mestarit omissa korkeuksissaan. Mikään selitys ei vienyt pois kipuani.

Vihasin jumalaa ja itseäni, sitä että hän olisi tahtonut minulle tämän kokemuksen tai sitä, että olisin itse vetänyt sen pelollani puoleeni. Että olisin sielutasolla ennen maahan syntymistäni valinnut kokevani tämän tässä elämässäni, tai että joku menneissä elämistäni estäisi minua saamasta lasta. Vihasin korkeampaa tarkoitusta ja kaiken epäreiluutta. Vihasin niin kovaa, että minun ei enää tarvitse.

Vähitellen olen alkanut rakentaa maailmaani uudestaan, arvioimaan olleita totuuksiani ja toisaalta myös nykyistä epävarmuuttani kaikkeuden rakentumisesta. Pidän tästä tilasta, siitä että kaikki elää ja muuttuu, totuuteni eivät ole pysyviä eivätkä ehdottomia. Voin itse uudelleen valita sen, mihin uskon, millaisen maailman luon ajatuksillani itselleni. Pitkästä aikaa koen olevani matkalla, avautumassa jälleen elämälle. Hei sisko, tahtoisin lentää!



Vanhasta blogistani löysin runoni kolmen vuoden takaa. Ehkä se sopii tähän.



Tulkaa Atlantiksen sisaret
uidaan menneille maille
kuljetaan tuosta portista
niin kuin ennen
minun maljani on täysi
minun mieleni teidän pukunne
hopeisten kylkienne loimu
hiusteni välkkeessä

Tulkaa Atlantiksen sisaret
uidaan kilpaa kotiin
katsotaan unia
ajan annettua periksi
lintujen lennettyä lahtien yli
auringon noustua rintojenne takaa
ei ole muulla väliä
ykseydessä pyhän laulu.

Tulkaa Atlantiksen sisaret
rakennetaan linnoja metsiin
on aika pukea vaatteet ylle
jakaantua kaikkialle
kutsua kelloin kauhut
viedä pelot, tuoda mesi
ei ole mitään
mitä emme saata
sillä meidän on elämä.

2 kommenttia:

  1. Hei!

    En ole tainnut aiemmin kommentoida, mutta olen jo jonkin aikaa seuraillut blogiasi enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Kirjoitat tosi hyvin, ajatusten virtaa. Mielenkiintoisesti ja kauniisti. Kiitos näistä ja valoisaa huomista sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Sydänjää. Kiva että pidät teksteistäni. Välillä minusta tuntuu, että pyöritän yhtä ja samaa aina vain, uudestaan ja uudestaan, kyllästytän. Mutta sitten ajattelen, että se on elämää - toistoa kunnes opimme ja olemme valmiit astumaan uuteen, huomiseen.

    Kauneutta mieleesi.

    VastaaPoista