Haluan olla janottava

"I love you," I whispered.

"You are my life now," he answered simply.

Stephanie Meyer - Twilight

Aina toisinaan löydän kirjan, johon on palattava uudestaan ja uudestaan. Niitä ei ole ollut monta, mutta Stephanie Meyerin Twilight - saaga on yksi niistä, jotka eivät jätä minua rauhaan, vaan valtaavat mieleni ja etsiytyvät käsiini toistamiseen. Luin kesällä Uusikuun hieman ennen kuin tiesin olevani raskaana ja sarjan loput kirjat ahmin englanniksi pian tämän jälkeen. Ennen keskenmenoa pakkolevon tylsyydessä lopetin sarjan viimeisen osan, sen jossa Bella on raskaana. Tarinan lumo ja ikuisen elämän sekä rakkauden houkutus pitivät minut aloillani, auttoivat keskittämään mieleni johonkin muuhun kuin pelkoon siitä, että en saakaan pitää lastani. Ne auttoivat minua odottamaan ja toivomaan, että elämä ei karkasi minusta.

Huomasin pitäväni alkuperäisteoksista enemmän kuin suomennoksesta, ja niinpä päätin lukea ensimmäisen osan myös englanniksi, onneksi. Toisella kerralla pidin kirjasta vielä enemmän, vaikka alkuun kuittasin teoksen vain hupsun viihdyttävänä teiniromaanina. Eilen avasin kirjan ensimmäisen sivun ja hengästyneenä kirjan intohimosta, kaipuusta sekä odotuksesta maltoin nukahtaa vasta aamuyöstä. Aamulla minun oli luettava kirja loppuun ja viimein suljettuani takakannen, tunsin kevään sisälläni.

Olen miettinyt ihmisiä ja heidän ominaisuuksiaan hieman enemmän viime kuukausina. Sitä mikä on geeneissämme, mikä myötäsyntyistä ja mikä opittua. Tai oikeammin olen miettinyt sitä, kuinka maailma tuntuu jakaantuvan heihin, ketkä ovat parisuhteessa täysin tyytyväisiä ja asettuneita, eivät kaipaa eivätkä janoa mitään muuta. Ja sitten on heitä, potentiaalisia pettäjiä ja moniavioisuutta kannattavia levottomia tapauksia. 

Mieheni kuuluu ensimmäiseen ryhmään ja minä ehkä toiseen. Mikäli en olisi sitoutunut häneen, tehnyt lupaustani yksiavioisuudesta ja uskollisuudesta, minä saattaisin tahtoa jotain muutakin. En siksi, ettenkö olisi tyytyväinen parisuhteeseeni enkä siksi, ettenkö enää rakastaisi tai että seksi olisi epätyydyttävää. Ei, päin vastoin. Olen mitä tyytyväisin suhteeseemme ja rakastan häntä päivä päivältä enemmän, ja seksi, se muuttuu vuosi vuodelta paremmaksi. Vaan siksi, että toisinaan minä olen levoton.

Kaipaan suhteen alkuajan jännitystä ja huumaa, sitä tunnetta joka kantaa hyrisevänä yli työpäivän, odotusta siitä että saa nähdä toisen taas, ensimmäisten asioiden hehkua. Kaipaan hetkeä ennen ensimmäistä suudelmaa, hetkiä, jolloin toiseen vasta tutustuu ja aika kulkee liian nopeaa, hetkiä jolloin on valmis valvomaan koko yön saadakseen vain olla toisen seurassa, vaikka seuraavana päivänä pitäisi jaksaa olla virkeä. Janoan sitä tunnetta vatsanpohjassa, kun toinen sanoo ensimmäistä kertaa rakastavansa, himoa joka tarttuu suudelmiin ja vie mennessään. Kaipaan peliä, viettelysten ketjua ja omassa voimassaan kulkemista, pystypäistä seksikkyyttä ja flirttiä. 

Usein pitkissä suhteissa asiat uraantuvat ja pelkistyvät, toisesta tulee selvyys ja pysyvyys, jota ei tarvitse valloittaa eikä kietoa oman lumonsa ympärille. Perusta on jo rakennettu, ja seinät ja kattokin alkavat olla paikoillaan. Ehkä meilläkin on näin. Voin haahuilla huoletta kotikalsareissani ja venyä laiskana laittamattomuudessani ilman, että minun tarvitsee yrittää. Tiedän hänen rakastavan minua juuri tälläisena, ihan omimpana ja aidoimpana itsenäni. Minä riitän kaikkine virheineni ja puutteineni, mikä on toki ihanaa, enimmäkseen. Mutta riitänkö silloin itselleni, se on toinen kysymys? Tai riittääkö suhde sellaisena minulle?

Levottomuudestani päätellen ei. Ehkä on ihan hyvä, vähintään sitten kerran vuodessa keväisin ostaa ne hieman seksikkäämmät alusvaatteet, laittaa tukka sunnuntainakin kivasti, pukea jalkaan ne farkut, jossa takapuoli näyttää kivimmalta. Ehkä on aika katsoa toista silmiin, niinkuin silloin heinäkuussa viisi vuotta sitten, tutkia ja katsella millaiseksi mieheksi silloinen poika on kasvanut rinnallani. Ehkä on aika hymytä ja hyristä, näykkäistä leuasta ja kehrätä, houkutella toinen mukaan muuhunkin peliin ja leikkiin, kuin viimeiaikaisiin Dominionin tai Agricolan pahvimaailmoihin. Levoton minä haluaa saalistaa ja valloittaa, tuntea olevansa taas nainen ja vastustamaton. Minä haluan olla janottava. Haluan unohtaa todennäköisimmän hedelmöittymisajankohdan ja suunnitellut seksipäivät, työntää ovulaatiotikkujen viivat ja hymynaamat takaisin kertakäyttöpakkauksiinsa. Haluan elää.