Torniluolan uninoita

Niin kauan olen sinua rakastanut, niin kauan, että olen jo lähes unohtanut ettei aikaa ole. On vain loputon nyt, johon ikuisuus häviää ja josta huominen herää. Aina löytyy joku, jonka tarina on vielä pahempi tai parempi, tämä on omani - lapsihaaveita, kipua ja toivoa, arkea, juhlaa, iloa ja onnea, välillä yhtä ja sitten toista.
Tervetuloa peremmälle.


maanantai 9. elokuuta 2010

Haluja ja haaveita

Aamupäivällä pyöräilin verovirastoon kauneinta reittiä, ylitin monia siltoja ja poljin rantoja. Katselin elokuisia ihmisiä. Kaikki muut paitsi minä tuntuvat lisääntyneen, vaikka eihän se niin ole. Oma katse vain poimii perheelliset ja pyöreävatsaiset, vaunuja työntävät ihmiset ja lastenvaateliikkeet. Yhtäkkiä tästä kaupungista on tullut lasten maailma, äitiyttä siellä ja tarvikkeita tuolla. Muuttaessani tänne minä vielä bongailin hyvän- ja kiinnostavan näköisiä ihmisiä, potentiaalisia treffiseuralaisia.

Kuusi kulunutta vuotta ovat tehneet minusta vanhan, wannabe-vanhemman joka pohtii asunto- ja sijoituslainoja, hedelmöityshoitoja ja veroja opiskelijarientojen sijaan. Vaikka kuinka houkuttelen kampaajaa leikkaamaan minulle nuorekkaan rokkitukan tai puen ylle trendikkäimmät vaatteeni, haen opiskelijakorttiin tarran ja naamioin itseni elämään jälleen samannäköistä elämää kuin tänne tullessani, pitää historiani minua otteessaan. Maailmassa on enemmän syvyyttä, velvoitteita, valintoja, mahdollisuuksia ja tunteita kuin osasin 25-vuotiaana arvatakaan, vaikka olin tuolloin niin kypsää ja elämänviisasta, henkisesti kehittynyttä yksilöä. Ja näin on hyvä. En kaipaa nuoruuttani ja hölmöjä ratkaisujani, mutta haaveksin huolettomuudesta.

Katselen vastaan pyöräileviä parikymppisiä ajatellen, että he eivät vielä tiedä, mikä heitä odottaa. Tuossa iässä koin pystyväni ja selviäväni ihan kaikesta, ei ollut rajoja eikä epäonnistumisen pelkoa. Usko itseen oli väkevä ja vankka, kaikkivoipaisuuden jumaluus siivitti askeleitani. Aina välillä saan itseni edelleen samaan lentoon ja yleensä asiat onnistuvatkin, minulla on avioliitto, asunto ja vakaa elämä - kaikki mistä haavelinkin. Olen terve ja turvassa, rakastettu ja onnellinen, elämäni on hallussa. Mutta minulla ei ole lasta.

Istuessani verotoimiston aulassa odottamassa vuoroani minä seurasin erästä äitä lapsineen. Älä mene sinne, älä koske siihen, istu nyt nätisti aloillasi - imperatiivit kuiskaantuivat korviini. Kadulla mies maanitteli jalkakäytävällä istuvaa poikaansa jatkamaan matkaa, ja minä mietin, olenko sittenkään tosissani? Haluanko minä tätä todella, tulla äidiksi, vanhemmaksi, kasvattajaksi? Olenko vain luonut tahdon mielessäni, manipuloinut itseeni ajatuksen rakkaudesta olemattomaan lapseeni? Sitten se olisi siinä, jatkuvasti ja vuositolkulla, sitomassa, vaatimassa, olemassa. Ajatus haluni vahvuudesta hämmensi mieleni tyhjäksi.

Reilu kaksi vuotta sitten minä erosin miehestäni siksi, että hän ei halunnut lapsia. Heittäydyin tyhjään ja aloin rakentamaan uutta tulevaisuuttani alusta, etsimään keinoja antaa lapsen tulla elämääni. Miehen ja lapsen välillä oli helppo valita, kipeää, mutta helppoa. Ja kun hän ilmoittikin sittenkin tahtovansa minut ja vauvan, ei onnellisuudella ollut rajaa. Olin varma siitä, että kaikki sujuu yhtä helposti kuin muillakin.

Ja nyt leikittelen luovuttamisen ajatuksella. Liki kaksi vuotta universumilla on ollut aikaa antaa meille lapsi, olen kantanut haavettani paljon tuota pidempään, ajatellut ja uskonut äitiyteeni itseselvästi puolet elämästäni. Olen rakentanut identiteettiäni sen varaan, ostanut asunnon jossa on yksi ylimääräinen huone, käyttänyt käytännössä tonneja rahaa tämän unelman toteutumiseksi. Koska on oikea aika antaa periksi, lakasta uskomasta ja yrittämästä? Miten pitkälle pitää jaksaa venyä? Mitä sitten, jos toivoo ja toivoo ja toivoo eikä lasta saa? Niin, mitä sitten? Missä vaiheessa sopetuu ja alkaa elää elämäänsä ilman mahdollisuuden mahdollisuutta? Tyytyy siihen mitä on ja jatkaa eteenpäin?

En tiedä.
Mutta en luovuta vielä.
Hän saa tulla niin pitkään, kuin minussa munasoluja irtoaa.

Tässä vaiheessa on vain jo ajateltava kaikkia mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia, valittava se mihin uskoo. Ja mitä uskoo vetävänsä puoleensa.

3 kommenttia:

  1. Let us keep trying. Together. Let us fail, again and again. Let us. This is how we learn. What is success? Getting up again. Teaching each other to waltz as empire fades. The only perfection is now. Regrets? Get up again. Triumph? Do the same. Every action is just that: an action. Meaning is the threaded story of our lives.I love you. That’s a risk I’m willing to take. Even when I feel I don’t even like you, or even know you: even when you are a politician or multinational CEO, so easy now to blame. I’ll keep getting up again. Trying to wake up to what feels basic and true. Despite economic decline, flooding, earthquakes, fire, people starving, bats dead on cave floors, jet fuel spewing, oysters gone… still, we shall make music. Still we shall make love. Still, we shall risk knowing.Let us think together, and choose what price we are willing to pay. Today. - Thorn Coyle -

    Tuo ylläoleva sai kirjoittamaan tänään sen minkä kirjoitin. Tämänpäiväistä sinun tekstiäsi en ollut edes lukenut :) Ilmeisesti tämä henkinen opettajakin käy nyt läpi jotenkin samaa teemaa kuin me.

    Sinä mietit lapsettomuutta, minä luovutan koko aikuista elämääni hallineesta ammatista ja työstä.

    Blogiasi on hyvä lukea, olen ilahtunut siitä että kirjoitat taas. Sinulla on oma ääni, vahva, kaunis ja selkeä. Jatka vain :)

    VastaaPoista
  2. Itsekään en ollut lukenut tekstiäsi ennen kuin kirjoitin omani. Nuo Coylen lainauksesi ovat kolahtaneet todella monesti kohdalleen, kun olen niitä teksteistäsi bongannut, pitääpä itsekin lukea häntä lisää.

    Kiva, että pidät sanoistani. On hyvä kirjoittaa ja pitäisi tehdä sitä enemmän. Huomaan ruosteeni yhdyssana- ja pilkkuvirheissä nykyään. :) Pidän myös blogistasi, välähdyksistä elämästäsi ja mielestäsi, kaunista ja väkevää.

    VastaaPoista
  3. Thornen blogi on tässä:
    http://www.thorncoyle.com/musings/

    Js hänen kirjansa, Kissing the limitless, on ollut minulle suurin löytö varmaan viimeiseen kolmeen vuoteen, noin henkisten kirjojen osalta. Suosittelen, ainakin Amazon ja suomella vissiin bookplus myyvät sitä :)

    VastaaPoista