Torniluolan uninoita

Niin kauan olen sinua rakastanut, niin kauan, että olen jo lähes unohtanut ettei aikaa ole. On vain loputon nyt, johon ikuisuus häviää ja josta huominen herää. Aina löytyy joku, jonka tarina on vielä pahempi tai parempi, tämä on omani - lapsihaaveita, kipua ja toivoa, arkea, juhlaa, iloa ja onnea, välillä yhtä ja sitten toista.
Tervetuloa peremmälle.


tiistai 3. elokuuta 2010

Pieniä sanoja syksystä

Pihlajan marjat punertavat jo hieman, niiden oranssi sävy houkuttaa syksyyn ja muistuttaa ruskasta. Syksyisin mielenmaisemani löytyy pohjoisesta, sieltä mistä maa punertuu kultaisten lehtien alta. Tai keskeltä Pohjanmaata, keltaisten peltojen yllä leuhuvasta usvasta.

Täällä minulla ei ole otetta syksyyn, liian monta vuotta on mennyt pelätessä mustan loskaisen pimeän tuloa ja valmistautuessa talven synkkyyteen - loputtomaan väsymykseen ja masennukseen. Ja siihen, että on jaksettava - herättävä viideltä, lähdettävä robotiksi töihin ja ulos säällä kuin säällä. Olen niin kiitollinen, että tuo on vihdoin ohi, ainakin enimmäkseen. Ehkä käyn välillä töissä, ehkä minun ei tarvitse. Aika näyttää, mutta elokuun puolivälissä on viimeinen viikkoni kuukausiin tuossa työpaikassa ja sitten olen vapaa. Vaikka tiedänkin opiskelun olevan rankkaa ja kuluttavaa myös, työtä jota tehdään 24/7 ainakin hetkittäin, niin se on jotain mitä haluan. Olen matkalla kohti yhtä unelmaani, sen myötä kohti muitakin. Olen sallinut korkeimman parhaan tulla elämääni, olen raivannut tilaa uudelle. Kyllä asiat järjestyvät.

Odotan myös uusien ystävien löytämistä. Tässä iässä tutustuminen on jokseenkin hankalaa kun oma elinpiiri on jo vakiintunut ja ei tiedä mistä etsiä. Netissä olen törmännyt muutamaan hurmaavaan ihmiseen, jotka ovat jääneet elämääni, mutta muuten en ole onnistunut tässä kaupungissa rakentamaan kovin pysyviä ihmissuhteita. Kaiholla olen muistellut opiskeluaikojani ja ystävystymisen mutkattomuutta, toivon sen olevan sitä täälläkin.

Syksy on kuoleman ja sisäänpäinkäänytmisen aikaa, ehkä juuri siksi minä kaipaan läheisiäni juuri nyt tavallista enemmän. Ja uneksun kuoleman unia vanhemmistani, käsittelen omaa menettämisen pelkoani. Isälläni epäiltiin alkukesästä syöpää, mutta onneksi kaikki on kunnossa. Tuo episodi kuitenkin muistutti meitä kaikkia elämän rajallisuudesta ja laittoi monien tärkeysjärjestykset uusiksi. Rakastakaa läheisiänne, vielä kun he ovat siinä. Rakastakaa niin, että he tietävät sen. Ja rakastakaa itseänne ensimmäisenä, pitäkää hyvänä oikealla ravinnolla ja hellikää mukavilla asioilla. Nauttikaa. Pyrkikää kohti unelmianne, ne ovat mahdolliset saavuttaa. Herätkää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti