Hetkiessä uintia ja arkistopuuroa

Tänään minä uin. Venytin uimalakin päähäni ja näytin hassulta. Kiemurtelin speedoihini ja kävelin eläkeläisten lomaan, ohi vesijuoksijoiden ja uimavalvojien, etsin yksinäisen tilan. Astelin portaat matalaan veteen, värähdin sen muistamatonta viileyttä ja upotin kehoni turkoosiin. Kloori kutitti sieraimissa.

Hetkessä olin omassa maailmassani, siinä missä olen vain minä ja hengitys, rytminen liike ja veden vastus. Katselin valon taittumista altaan pohjasta, sukelsin koskettamaan kaakeileiden kultaisia illuusioita, liu'uin ja hymyilin. Kuvittelin itselleni suomupeitteen, kauniin välkehtivän panssarin ja tunsin ikiaikaista yhteyttä johonkin.

Minä vain uin, en kovaa enkä tavoitteellisesti, leikkien. Minulla oli kaikki aika maailmassa. Tunnustelin veden lipumista ohitseni, potkujeni voimaa ja kehoani, se muisti. Välillä suljin silmäni ja kuvittelin seuraavani suurta, kaunista kilpikonnaa, uivani 25 metrin altaita suuremmassa vedessä, rajattomuudessa. Hallin muut käyttäjät ja kaikuva melu katosivat, minun transsini. Tein päivääni rauhan ja onnen.

Tyyneys seurasi minua arkistoihin, kahlasin lukuisia dokumenttejä, luin olleita opetussuunnitelmia ja ihmettelin lukujärjestyksiä. Kansakoulussa tytöt opettelivat vuonna 1959 VIII -luokalla lastenhoitoa ja ruokatavaraoppia, vain pojilla oli biologiaa ja ammattipiirrustusta. Niinkö selvästi kasvatus on ollut sukupuolistavaa tuolloin? Onneksi nykyään maailma on toisenlainen.

Käsinkirjoitetut paperit houkuttelivat tyypittelemään ja personoimaan minulle tuntemattomia nimiä, loin kasvoja ja tapoja, huvittelin. Ihailin mustekynien tasaista jälkeä, ei roiskeita eikä tuhruja. Kunnes iltapäivästä väsyin ja kyllästyin, turruin toistuviin lukuihin enkä ole edes varma, kertovatko ne mitään lopulta. Paperit puuroutuivat byrokraattien vaatimuksiksi, näin vain valtavasti työtä kaikessa. Onneksi tämä vaihe ei ole loputon.

Puhelu pomolleni paljasti, että minun ei tarvitse vielä ensi viikolla töihin, paitsi ehkä yhtenä päivänä. Rytmilläni ei siis ole vielä kiire, tällä vauhdilla ennätän opettaa itseni jälleen olleeseen. Luotan siihen, että aivoni muistavat, olenhan kuusi vuotta herännyt liian varhain. Eilen väsyin jo ennen yhdeksää, se lupaa hyvää. Aamulla lämpömittari piippasi varmat lukemat ovulaatiolle, ehkä ennätimme.