Ihmehautomo

Kuudesta kaksi oli elossa.
Molemmissa kaksitumaisia soluja.
Molemmat kohdussa.
Kaikki ON mahdollista.

Minä haudon.

Punktio

Aamulla jännitti valtavasti ja vasta lääkehuuruissa osasin rentoutua. Sain Buranaa, Voltarenia pari nappia sekä Diapamia esilääkkeeksi, ihan kivasti hihitytti ja huonotkin jutut huvittivat. Kikatin pitkään sille, kun mies lähti hoitamaan velvollisuuttaan ja saapui luokseni heräämöön ilmoittaen, että meni ohi. Kauhistuneen ilmeeni jälkeen tajusi sentään tarkentaa, että siis huoneesta, ei kupista.

Kanyylin laitto ei ollut kivaa. Vasemman käden suonet olivat hukassa ja ensimmäisellä yrityksellä ei onnistunut. Lopulta hoitaja sai neulan osumaan oikeaan paikkaan toisessa kädessä käytyään ensin muualla toimenpiteessä. Tuolla välin jumppailin sormia ja pidin itseni lämpimänä. Hoitsun palattua olin jo niin tokkurassa, että torkkuhymystelin vain hänen touhuilleen. Seuraavaksi minut talutettiin vessaan ja sieltä punktioon. Puudutus tuntui kurjalta ja itse neulan läpivienti vihlaisi, kipulääkettä lisättiin kolmesti suoraan suoneen. Punktio meni hyvin ja kipu vastasi lievää menkkajomotusta, ei sen pahempaa. Munasoluja saatiin talteen vain kuusi, mikä hieman harmittaa. Pitää toivoa, että hedelmöittyiminen ja jakaantuminen sujuvat sitten sitäkin paremmin.

Kotiin pääsin melko nopeasti, sillä pysyin tolpillani ja juttelin kohtuu järkeviä. Päivän nukuin ja olin hemmoteltavana, söin intialaista ruokaa, karkkia ja nukuin hurjasti. Kipua ei ole tuntunut enää, tosin sain vielä Buranaa lähtiessäni. Vuotoa on ollut niukasti. Väsyttää ja olo on hassu, ilmeisesti lääkkeiden vuoksi. Ja pää ei vielä toimi ihan täysillä. Sen ehkä huomaa sanoistanikin, loikkivat.

Eilen minun piti kirjoittaa, että minulla on jo nyt sellainen olo, että olen raskaana. Keho tuntuu samalta. Aamulla makasin sängyssäni ja tunsin lapseni vieressäni. Näen hänestä selkeitä kuvia ja pidän niistä kiinni. Uskon. Luotan. Rakastan.

Hei pieni, tule vain.

Huomenna tapahtuu

Perjantain ultra oli paljon parempi. Lääkäri oli tällä kertaa ihana nainen, ja saamme hänet punktioon mukaan huomenna. Kaksi kandia oli opettelemassa ultrausta, ja annoin heidän olla mukana. Odotusaulassa kävin kiivaan 45 minuuttisen taiston muistojeni kanssa, ja päätin lopulta sallia tulevien lääkäreiden kajota minuun. Yllättävää, kuinka pitkälle keskenemenon kaiut ylsivät. Sama käytävä, samat hoitajat, sama huone. Ne kanditkin, kasvottomien harjoittelijoiden joukko, joka kantaa kipuni viitteitä nimilapussaan. Juuri heistä muistin pimeän ja surun ja kohtaamattomat katseet, lattiaa mittovat silmät ja vaivautuneisuuden, sairaalasängyn ja loputtoman veren.

Minun oli tohdittava olla vastatusten sen kaiken kanssa uudestaan. Uskalsin. Kehoni muisti on pitkä, mutta voin auttaa sitä tuntemaan vahvemmin kaiken hyvän. Niin, että lopulta se kantaa muassaan lempeää pehmeyttä ja toivoa menetyksen väristysten sijaan.

Munasoluja köllötteli kymmenkunta asemissaan. Eilen yöllä pistin pregnylin ja huomenna aamupäivästä meillä on aika punktioon. Mies luovuttaa siemennesteen tuntia ennen, minä saan kamalan määrän lääkkeitä ja iltapäivällä olemme jo toivomassa, että solut löytävät toisensa ja jakaantuvat kauniisti. Keskiviikkona on siirto. Eniten jännitän lääkemäärää ja kanyyliä, en itse toimenpidettä.

Vieläkään en ihan täysillä tajua, että tämä nyt lopulta tapahtuu meille. Liki kolmen vuoden yrityksen jälkeen meidän lapsemme saa alkunsa maljassa. Ihmeellistä. Toivokaa kanssani, että hän jatkaa kasvuaan minussa. Ja että kaikki menee hyvin ennen tuota hetkeä.

Kp 7 - eka ultra

Tänään kävin ensimmäisessä ultrassa. Paljoa julkisen puolen toimivuuden ihanuudesta ei kerro se, että lääkäri oli yli tunnin myöhässä ja kun hän lopulta otti minut vastaan, oli kohtelu kiireisen ylimalkaista ja selittelemätöntä, melkeinpä tylyä. Herra oli ihan pihalla siitä, että etenemme lyhyen kaavan mukaan eikä antanut selkeitä toimintaohjeita tulevaan. Onneksi hoitajani oli ihana ja kävi vielä tarkentamassa lääkityksiä, kun hänkään ei saanut selvää siitä, mitä ja milloin pitää pistää. Sain häneltä muutenkin enemmän informaatiota siitä, mitä jatkossa tapahtuu.

Puregonilla mennään vielä tämä ja huominen, perjantaina piikitän Orgalutralin. Samana päivänä on vielä uusi ultra, jossa katsotaan, tarvitaanko Puregoniakin.

Ainoa mitä lääkäri sanoi munasolutilanteestani oli se, että hän kommentoi niitä olevan enemmän vasemmalla, kokoluokkaa 9-12 mm. Olin jotenkin niin hämilläni alun sumutesekoiluista ja lääkitykseni tavaamisesta miehelle, että en tajunnut kysyä tarkemmin. Toivottavasti perjantaina on parempi tohtori puikoissa. 

Kp 3

Keskiviikkona hain lääkeet ja kävin varmuuden vuoksi yksityisellä ultrassa varmistamassa, että ei ole kystia. Ei ollut, pienen pieni myooma löytyi kohdun ulkoseinästä, siitä ei pitäisi olla mitään haittaa raskauden, eikä elämän kannalta.

Eilen tavasin pitkään Puregonin käyttöohjeita ja 150 IU upposi vatsan uumeniin. Pistämistä enemmän jännitti se, että osaanko käyttää kynää, kun opastuksen sain joulukuussa. Tänään kaikki oli jo helpompaa, mutta itse piikki sattui. Mitään tuntemuksia eikä sivuvaikutuksia ole vielä havaittavissa ja toivottavasti ei tulekaan.

Mieli ei seuraa tapahtumia ihan täysin perässä. Piikitän toista päivää, enkä vielä täysin tajua, että prosessi todellakin nyt käynnistyi. Ehkä se on hyvä. En tajua jännittää. Paitsi nyt, kun kirjoitan asiasta.

Apteekkiin upposi melkein 500€, enkä edes ostanut kaikkia lääkkeitä, kun en tiedä mitä tulen tarvitsemaan ja paljonko. Jonkun yhden kuun vuokra. Yli puolet vähemmän, mitä koiramme maksoi. Pienen loman verran. Vähemmän, kuin miehen iPad. Kaikki on suhteellista.

Odotus

Tänään Dpo 13 ja selvä nega testattu. Aamupäivällä alaselkä tuntui juuri siltä, miltä se tuntuu ennen menkkoja, mutta ei enää. Toisaalta kuukautisoireet vähenivät keväisen akupunktion jälkeen ja vuoto alkaa monesti varkain. Rinnoista ei oikein tiedä, aristavatko vai eivätkö. Huomenna viimeistään pitäisi tapahtua.

Maanantaina varmistin apteekista lääkkeen saatavuuden, pienenmpää pakkausta oli yksi ja muita viisi, tilasivat lisää - ei siis hätää.

Putkivauva alkaa konkretisoitua.

Perhosia vatsassa

Tällä viikolla se kaikki alkaa. Perjantaina kaivoin laput esille ja soitin IVF-hoitajalta lääkitysohjeet, jotka olin unohtanut. Kp 2-6 Puregon 150 IU, kp 7 ultra. Tänään on DPO 11, huomenna tai ylihuomenna vaihtuu kierto, ainakin pitäisi. Aamulla voisi jo testatakin, vaikka oletan negaa.

Jännittää, pitää vielä varmistaa apteekista lääkkeen saatavuus.

Ensimmäiselle tietämättömälle tutulle tulin jo kaapista ulos. Mies, 50+ otti asian lämmöllä ja sydämellä vastaan, kannusti ja rohkaisi. Yritän tehdä samaa itselleni. Oikeastaan yllättävää, miten hermona olen. Kaikki neuvoantavat kokemukset ja vinkit otetaan vastaan, ihan itsensä rauhoittamisesta lähtien.

Onneksi tuo koira vie niin paljon ajatuksia muualle. Tämä kaikki on päässyt varkain tulemaan lähelle. On aika sukeltaa.