Kevättä kohti

Aamulla heräsin tunteeseen, että olen unohtanut jotain. Olen viimepäivät odotellut lappusia OYS:ta, niitä jotka kertovat koska aloitan piikityksen ja kuinka sitten toimitaan. Ihmetellyt, miksi niitä ei saavu. Päivällä muistin, että minunhan piti ilmoittaa sinne kiertoni. Soitin hoitajalle ja olin varma, että olen jo liian myöhässä, en sentään. Maaliskuussa toisesta kiertopäivästä aloitetaan puregonit, 7. päivä ultra ja siitä edetään. Jo ensi kuussa! Mietin, että kun nyt elän kp. 4:sta, niin toiset menkat tulevat tämän kuun loppuun, eli ilmeisesti kaksi kiertoa on vielä luomuiluvaraa. Mutta silti, niin pian!

Ja tämä yrttilääke on varmasti jokin afrodisiakki, luoja tätä hyrinää. Tai sitten jatkuva panetus johtuu keväästä, jokatapauksessa huvittavaa. Menkatkin. Hah.

Kohti uutta

Kontrollissa näytti hyvältä, vasemmassa munasarjassa oli edelleen kaksi rakkulaa, mutta nyt ne olivat kooltaan normaaleita, ei enää mitään hirviömäisiä pienen appelsiinin vasteita, siis yhteensä. Oikeallakin oli useampia pieniä munasoluja tulollaan, eli ovulaatiota ei ole vielä ollut. Tänään aamulla testiin ilmestyi hyvin vahva viiva, joten hormonitoiminta ainakin käynnistelee itseään. Raskautta lienee turha odotella vielä tästä kierrosta kuitenkaan, jos nuo kaksi isompaa munasolua ovat niitä viimekierron jättimöllyköistä kutistuneita jäämiä ja siten luultavimmin toimintakelvottomia, otaksun.

Samalla reissulla sain siirrettyä IVF:n aloitusta maalis-huhtikuulle ja päädyimme lääkärin kanssa vaihtamaan hoitomuodon lyhyemmällä kaavalla toteutettavaksi, juurikin sen vuoksi että munasarjani näyttävät kovin aktiivisilta ja vaste hormonilääkitykselleni on ollut turhankin hyvä. Lyhemmässä hoidossa haittavaikutukset ovat pienemmät, ja pääsen vähemmillä lääkkeillä - olen enemmän kuin tyytyväinen. Vasta eilen itsekseni mietin loikkaamista takaisin Väestöliiton asiakkaaksi juurikin tämän kevyemmän hoitomenetelmän vuoksi, nyt kun rahatilanteemmekin sen sallisi. Olin ymmärtänyt, että lyhyempää hoitoa ei edes OYS:ssa toteutettaisi, hienoa siis näin.

Kävin viikko sitten energiahoidossa miehellä, joka on myös erikoistunut kiinalaiseen lääketieteeseen ja akupunktioon. Juttelin hänelle tilanteestamme ja hän kertoi hoitaneensa lapsettomuus- ja raskauspotilaita menestyksellisesti akupunktiolla. Ajattelin vielä ennen hedelmöityshoitoja antaa mahdollisuuden pehmeimmille vaihtoehdoille. Ainakin hänen energiahoitonsa on tehnyt minussa ihmeitä, en ole pitkään aikaan voinut näin hyvin. Olen valtavan kiitollinen ja onnellinen elämästä ja kaikesta siitä, mitä se on eteeni tuonut. Alan vähitellen oivaltaa tämän prosessin merkitystä kasvulleni, sydämeni on jälleen auki. Nyt on uuden aika.

Kohti uutta

Aamuni tuntuvan nykyisin loppuvan kesken, en ennätä päivittää blogiani niin kuin tahtoisin. Iltaisin minulla olisi aikaa, mutta jotenkin en vain osaa - aamujen tyhjyys antaa tilaa olla läsnä, tunnistaa ja tavoittaa mitä minulle kuuluu. Toisaalta on ollut hyvä olla hiljaa, vellomatta ja pyörimättä olleissa. Tänään varastan hetken luennolta, annan ruuviliitosten ja puunsyiden valua ohitseni, teknisten piirrustusten aika on toiste

Jotain on tapahtunut. Mieleni on antanut periksi tyyneydelle ja hyväksynnälle, haikea suru ja ikävä möyryävät enää haaleina minussa. On ihan hyvä olla, tämä osa elämääni on nyt näin. Eilen kekrinä sytytin kynttilät lapsilleni, istuin hiljaa ja katselin liekkejä, astioissa lammikoiksi sulavaa steariinia. Kuuma massa levisi hallitsemattomasti lasissa ja mietin elämää. Sitähän se on, vapaata vellomista jossain rajoissa. Toisten kupit ovat laakeammat kuin toisten, toisten syvemmät. Silti sydän on aina keskellä, valaisee tai lepää mustana paikallaan.

Olen miettinyt paljon luovuttamista, sitä tuleeko se hetki joskus kohdallemme. Päättäisimme, että emme enää yritä ja jatkamme elämäämme pysyvästi lapsettomina. En tiedä, enkä tahdo päästää vielä niin irti tästä unelmastamme. Välillä tuntuu, ihan kuin he olisivat jo tässä. Juoksisivat helmoissa ja puhuisivat meille. Ihmekö tuo, niin pitkään olemme heistä haaveilleet, luoneet tosiksi ja osaksi elämäämme. Irrottaminen tuntuu väärältä.

Tänään posti toi odottamattoman kirjeen OYS:sta, uudet hoitoajat oli kirjattu sarakkeisiinsa. Tammikuussa alottaisin sumutteet. Näin pian, oli ensimmäinen reaktioni. Siihenhän ei ole kuin kaksi kuukautta. Keskellä ensimmäistä opetusharjoittluani. Ehkä olemme valmiit ja universumi on tällä kertaa kanssamme samaa mieltä. Sylimme on avoin onnen tulla.

Tänä aamuna maailma on suuri meri

Kajoavan aamun pehmeä valo herättelee puitani vielä hetken. Joku uskaltaa jo puhua talvesta, mutta minä laitan periaatteesta vastaan. Näillä leveyksillä kaamos kestää niin pitkään niin pimeänä, sekoittaa hormonini ja väsyttää minut. Älä rakas tule ihan vielä, anna meille aikaa tottua kaiken kuolemaan, valmista meitä vähitellen. Lasken päiviä valoa kohti.

Muistatteko kun istuin kesäaamuja parvekkeella ja minun oli hyvä? Siitä ei ole pitkästi ja yritän tavoittaa nuo hetket taas hiljalleen, opetella meditoimaan, liikkumaan, hengittämään ja hymyilemään - olemaan läsnä. Antibiootit loppuivat, vuoto niukkenee ja kaikki pyörähtää alkuunsa. Surusta on osattava päästää irti joskus, hyväksyttävä, että tämä oli nyt tässä ja uusi vaihe saa tulla. Eikä kaikesta tarvitse löytää tarkoitusta. Asiat vain ovat niin kuin ovat, eivät hyvinä tai pahoina vaan olevina. Ne tulevat ja menevät, virtaavat vuorovesinä reittejään, me heilumme levinä mukana. Maailma on suuri meri.

Uusi raskaus voi alkaa jo seuraavasta kierrosta ja vuoden päästä minä voin olla elävän lapsen äiti, kaikki on mahdollista. Meidät otettiin hedelmöityshoitojonoon takaisin, alkukeväästä on vuoromme, mikäli uusi elämä tarvitsee apuja. YTHS:n psykiatri tapaa minut viikon päästä, sekin on hyvä. Haluan varmistua etten uppoa vahingossa liian syvälle.







Korvavalo saapui eilen ja kahden käyttökerran jälkeen en uskalla puhua suuria. Mutta molempien hoitokertojen loppupuolella olen alkanut hymyillä ilman näkyvää syytä - tuosta on vielä mahdotonta tehdä johtopäätöksiä. Kiinnostuneet voivat seurata laitteen kotisivulla käytävää ihmiskoetta. Ei, en ole itse tuossa mukana, halusin muuten vain kokeilla pehmittääkö tämä talveani.

Kaksi huokausta, röhönauru ja 16. yrityskuukausi

Kello herätti minut maanantaihin hieman liian varhain, kesken unien, joissa ratsastin hevosella ja kaiken yllä leijui omituinen uhka, vaikka mitään näkyvää vaaraa ei ollutkaan. Pahaenteisyydestä hämmentyneenä nousin aamuuni, söin puuroni ja kasasin itseni töihin. Aamupäivän palaverissa saimme kuulla toimipaikkamme sisältävän kaksi ja puoli käsiparia liikaa, toimenpiteisiin on siis ryhdyttävä ennemmin tai myöhemmin. Lopulta päädyin itse työryhmään, joka ensimmäisenä alkaa miettiä mistä kiristetään ja viilataan. Kuinka ihmeessä saamme hajoitettua liki kolmen ihmisen työt nykyisiin resursseihimme ilman kaaosta, loppuunpalamisia ja ylitöitä, en tiedä. Huokaus.

Lisäksi tiimikaveri oli pahalla tuulella ja osoitti mieltään paiskoen ja jupisten, kulkien elävänä myrskypilvenä käytävillämme. Juuri tämä samainen ystäväni josta olen aiemminkin maininnut. Päädyimme lopulta huutamaan toisillemme, ensimmäinen riitamme, saavutus sekin kai. Konflikti jäi lyhyeksi eikä anteeksipyyntöihin edetty, onnistuin kuitenkin ajautumaan hänen negatiivisuuteensa päivän myötä. Tai oikeastaan vasta kotiin päästyäni alkoi ärsyttää. Olen tyytyväinen kuitenkin siihen, että sain sanottua vastaan ja mielipiteeni, vaikka senkin olisi voinut tehdä taitavammin. On vain päiviä, jolloin ei jaksa ymmärtää sitä, miten itsestä pienet ja mitättömät seikat saavat toisen tolaltaan kokonaan. Eikä tämä päivä ollut ensimmäinen, jona mietin, että pääsisin paljon vähemmällä, mikäli hän ei kuuluisi lähipiiriini. Kuinka pitkälle ystävyyden on venyttävä, jos yhä useammin kokee toisen taakkana ja rasitteena? Toinen huokaus.

Työpäivän ehdottomasti parhaimpiin hetkiin kuului pantomiimiesitykseni työtovereille. Parin miespuolisen kollegani kanssa meille on muotoutunut huonojen puujalkavitsien ja hassujen pantomiimien perinne, jossa olen useimmiten vastaanottavana puolena. Niinpä rohkaistumiseni ensimmäisen pantomiimiini oli suuri tapahtuma ja onnekseni se sujui mainiosti. Esitys perustui ihmissyöjävitsiin, siihen jossa hän syö aamiaiseksi pari palaa reissumiestä. Jokainen voi kuvitella, mitä tämä röhönaurut herättänyt kuvaelma pitää sisällään ja kokeilla ilahduttaa työtovereitaan vastaavasti, suosittelen. Ilman näitä hetkiä en olisi jaksanut nykyisessä työssäni näinkään pitkään.

Tänään sain vihdoin soitettua myös julkisen puolen hedelmöityishoidoista, ja lääkäriin pääsy liukunee maalis-huhtikuulle, mutta sen jälkeen itse hoitojen käynnistymisen pitäisi olla suhteellisen nopeaa. Olen valmis päästämään irti maaliskuun pinttymästäni ja yrittämään ensin näin. Kuukausi pari lisäodotusta ei loppujen lopuksi ole suuri asia tässä kokonaisuudessa. Huomenna soitan Väestöliittoon ja yritän saada prosessin käyntiin. Pian on taas ovulaationmetsästyksenkin aika. 16. yritiyskuukausi alkakoon.

Näin on ihan hyvä

Pöllömuki tuntuu painavalta käsieni välissä, sen pohja viilenee hitaasti viimeisen teetipan vielä maistuessa minussa. Tämä ilta on omani, en anna siitä hetkeäkään ulkopuolisille, en tänään. Viime viikon juoksin kiireessä tapaamisesta toiseen, eilen kulutin iltani OMT:ssa ja terapiassa, nyt haluan vain olla. Television valmiiksi nauretut viihdeohjelmat tuntuvat ontoilta, nettiuutiset ja yhteisöt ovat liian täynnä asioita, joita en tahtoisi tietää. En kaipaa muistutusta elämän epäreiluudesta, ihmisten julmuudesta enkä sään kylmyydestä. En nyt, kun minun on hyvä ja lämmin.

Olen jo kahdesti tavannut sen eksäni OMT:n nimessä, mutta vaikka vannoin nostavani itseni lisäksi kissan pöydälle, en ole saanut sitä tehtyä. Ensimmäisellä kerralla kuulin jännityksen hänen äänestään, ja samalla kun hänen kätensä möyhensivät selkärankaani, juttelimme kautta rantain hänen reppureissauksestaan Thaimaassa. En saanut edes kysyttyä, oliko hän kulussa yksin. Viimeksi puhuimme vielä pyöreämpiä, vaikkakin kovin rennosti ja helposti. Kyllä, meillä synkkaa edelleen, hänen kanssaan on kivaa ja viihdyn. Saamme toisemme nauramaan. Harmi, että hän ei halunnut jatkaa ystävänäni, sillä minusta tuntuu tuhlaukselta heittää tällaista olemisen helppoutta pois.. No, kaikkea ei voi saada.

Nenä-korva-kurkku -lääkärini soitti eilen ja kertoi, että kaikki on kunnossa. Oireitani hoidetaan ensisijaisesti lihasjännityksenä ja epätasapainona. Tänään varasin ajan voice massageen ja buukatut keskiviikot jatkavat tulevalla viikollakin sarjaansa. Olen helpottunut lausunnosta, sillä ennätin pelätä jo kaiken maailman kasvaimia ja kystia. Yksi lähipiiristäni on sairastunut vasta syöpään nelikymppisenä muistuttaen minua siitä, että kaikki on mahdollista. Jotenkin olen saanut valtavasti muistutuksia siitä, kuinka tärkeää on pitää itsestään huolta, syödä ja levätä hyvin. Olen opetellut rakastamaan itseäni pitkän kaavan kautta ja vasta vähitellen olen ymmärtänyt sen, että kehoni ansaitsee parasta. Se ansaitsee rakkauteni ja huolenpitoni, liikunnan ja terveellisen ravinnon siksi, että se saisi kaiken tarvisemansa, eikä siksi, että sen pitäisi muuttua mediakuvien ihannekehoksi. Vuosia kroppani joutui olemaan perfektionismiterroriuteni uhri, nyt on aika hyvitellä ja silitellä, rakastaa jokaista soluani ja lepuuttaa niitä valossa. Tämän vuoden suurin tavoitteeni ja lupaukseni onkin olla itselleni hyvä, pyrkiä eroon haitallisesta stressistä ja pitäisyyksien oravanpyörästä.

Kuukautisetkin alkoivat 25. kiertopäivänä. Kolme kuukautta ne ovat tulleet päivää, paria liian varhain. Sama oli vuosi sitten. Luulen, että tämä pimeys tekee hormooneilleni jotain saaden ne uinumaan. Voin olla lääketieteellisesti hakoteillä, mutta ei sen väliä. Näin on ihan hyvä ja kehoini saa talvilevätä, jos se vain heräilee siitä valon myötä. Tänään soitin terveyskeskukseemme kysyäkseni lapsettomuushoitoprosessista julkisella puolella, eikä puhelimen nuoresta naisesta ollut suuresti apua. Hän tiesi vain kertoa, että ensimmäiset lääkäriajat ovat jaossa vasta maaliskuulle, eikä niitäkään voi vielä antaa. Yksityiseltä voisi kuulemma saada lähetteen sairaalaan, mutta jonotusajoista hän ei osannut sanoa mitään. Huomenna soitan naisten polille ja yritän saada vastauksen. Ja mikäli kaikki menee liian hankalaksi tai kuukausien odotteluksi, pitäydymme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Väestöliitossa.

Maaliskuusta on tullut päähänpinttymäni hoitojen aloittamiseksi ja jokin minussa tahtoo pitää tästä kiinni. Puhelu herätti minussa pitkään uinuneen ahdistuskysymystulvan siitä, että mitä jos emme saakaan ikinä lasta? Mitä jos emme tulekaan raskaaksi, tai  jos joudumme kokemaan keskenmenoja vielä lisää? En halua sitä. Haluan, että uusi raskaus alkaa nopeasti, on helppo ja saan synnyttää ihanan terveen lapsen ajallaan. Sain mieleni hiljaiseksi lupaamalla sille teetä. Universumi on saanut pyyntöni, emmekä voi kuin odottaa vastausta. Mitä tahansa se onkin, se on vain hyväksyttävä. Toivon todellakin, että on Joku, joka tietää paremmin.

Sinisen taikametsän pöllö tuijottaa minua vakavana. Sellaista elämä on, se tuntuu huhuavan. On aika antaa mukin lämmetä jälleen.