Hymyä ja märät sukat.

Maailma on tänään näyttänyt märän puolensa, ulkona loska peittää harmaanvalkeana mössönä jalkakäytävät ja nurmikon, taivuttaa puiden oksia ja kastelee kulkijan. Goretex-lenkkarini ovat entiset, totesin päästyäni työpäivän jälkeen kotiin ja vetäessäni märkiä sukkia jalastani. En muistanutkaan enää, miltä veden loiskunta tuntuu kengissä. Ei niin pahalta kuin kuvitella saattaisi, ei vaikka samalla vihmoisi vaakasuorassa räntää kasvoihin. Hyvä, sinä urhea pieni nainen, selvisit kotiin lopulta, sanoin itselleni ja hymyilin. Niin sitä pitää.

Aamulla teen lämmittäessä tyhjää vatsaani pohdin elämää ja valintoja. Olosuhteet ovat mitä ovat, mutta me voimme aina valita asenteemme. Olen viimeaikoina saanut itseni kiinni ruikuttamasta miksiainaminää tai valittamasta jostain muusta. Yritän parantaa tapani, deletoida heti mielestäni uhriaseman ja lähestyä vastoinkäymisiä toisin. Miksi minulle (aina) käy näin? Tässä kävi nyt näin, mitä tämä tilanne haluaa minun oppivan? Lähestymistavoissa on eroja. Me luomme itse maailmamme sellaiseksi kuin sen koemme juuri omien ajatustemme kautta. Levitämme ympärillemme erilaisia tunteita, heijastamme niitä itsestämme ja muista, näemme kaiken tietynlaisten lasien läpi. On aika vaihtaa omani ruusunpunaisiin. Kumma, miten sitä unohtaa perusasiat kovin helposti.

Eilen yritin saada pummattua itselleni työterveydestä lähetteen gynekologille, mutta puhelinkeskustelun jälkeen vanhempi mieslääkäri kutsui minut vastaanotolle ja tutkiskeli. Hän teki silmämääräisen diagnoosinsa, josta en ole aivan varma, oireet eivät täsmää minusta. Niinpä varasin ajan yksityiselle ja tahdon toisen mielipiteen ennen lääkekuureja. Viikon päästä menemme sitten lapsettomuustutkimusten ensitapaamiseen, mies käy jättämässä siemennestenäytteen analysoitavaksi aiemmin. Olemme aprikoineet, että liekö siellä on rekvisiittaa ja virikkeitä, kuten elokuvissa. Ja jos olisi, niin mitä? Työntekijänä voisi olla aika hauskaa olla päättämässä, millaista linjaa juuri meidän klinikkamme haluaa noudattaa lehtivalinnoillaan - löytyykö jokaiselle jotain aina teineistä matureen tai superlolloista pikkutisuihin. Perinteistä, kinkympää vai extremeä? En tiedä, joka tapauksessa minusta olisi aika jännää käydä kesken työpäivän lounastunnilla vänkkäämässä kuppiin. Hih.