Kirpputorin jälkeen jatkoimme ruokakauppaan ja koriini löytyivät kaikki tarpeelliset ainekset linssicurryyn ja ensi viikon kantarelliruokaan. En ole vielä päättänyt, syömmekö keittoa vai pastaa. Ehkä ensimmäistä, sillä taloudessamme kuluu riisiä, pastaa ja perunaa hämmästyttävän vähän. Olemme oppineet korvaamaan ne höyrytetyillä kasviksilla tai kuten tänään, herkullisella quinoalla.
Olin lisäksi ajatellut siivota ja valmistaa suklaasaippuaa, mutta halusinkin lopulta vain olla. Pestyäni koneellisen pyykkiä soitin äidilleni ja pystyin viimein kertomaan lapsihaaveista ja keskenmenosta, tulevista tutkimuksista sekä kyselemään suvun historiaa tulevaa tutkimusta ajatellen. Se oli vaikeaa, minua itketti ja en olisi tahtonut äitini huomaavan sitä. En tiedä, miksi on vaikea itkeä kaikkien muiden kuin mieheni edessä, etenkin puhelimessa. En kai tahdo tehdä heidänkin oloa vaikeaksi, ja niin monet eivät tiedä, mitä sanoa ihmiselle, joka itkee tyhjää syliä. Vaikka media antaa ymmärtää lapsettomuuden koskettavan niin monia, ei se silti sitä tee. Ei ainakaan suvussani, jossa ihmiset tuntuvat tulevan raskaaksi pelkästään samassa autossa olemisesta eikä ystäväpiirissäni, jossa ehkäisykään ei riitä pitämään lapsia poissa. Puhelu silti oli hyvä ja olo sen jälkeen lähenteli kathartista. Tiedän, että äitini ymmärtää ja hän osasi sanoa juri ne oikeat sanat: Ihan varmasti te saatte lapsia. Jälleen kerran kohtasin saman neuvon, älkää stressatko. Niin, kunpa se olisikin niin helppoa. Tänään tunnun kuitenkin olevan yhä etäämmällä surusta, kateudesta ja ahdistuksesta, mikä on hyvä. Oloni on puhtaampi.
Jälleen tunnun saavan yhä voimakkaampia viestejä enkeleiltä, niin selkeitä, että niitä ei voi olla noteeraamatta. Höyhenet leijaavat useammin ja useammin vastaan, viimeksi yksi untuva laskeutui äiti Marian ikonin päälle. Kyllä, se on lähtöisin tyynystäni, mutta siitä viis. Minä haluan uskoa. Aamulla sain viestin Facebook-ryhmästäni, ja sen sisältö oli tiivistettävissä lohdun ja rohkaisun sanoihin. Minua kehoitettiin näkemään vastoinkäymiset mahdollisuutena oppia.
"Your problems are temporary. They come, teach you lessons of faith, surrender, giving, receiving, and loving, but they are simply classrooms for the soul. If you can view the concerns in your life this way you will weather them with great grace and you will cease to see them as problems. They will simply be areas which you are learning to infuse with greater truth, greater love, and greater spiritual wisdom.
Life on earth is not meant to be adverse dear friends. It is simply a classroom experience. If you can shift your focus and say, "Ok what is it I am to learn here?" without beating yourself up or making yourself wrong, then you can change your circumstances more easily. If however, you feel that you have done something wrong when life doesn't go your way, and you beat yourself up and search for ways to 'fix' yourself, then dear ones, you are telling the universe to join you in this upset. Instead, when life deals you challenges, simply say, "Oh I must be in amazing lessons here.
How can I find more faith, seek out more grace, or add more love to this situation? How can I best love myself and balance that with kindness to others?" If you do this, dear friends, your life will be infused with grace."
Sain vastauksen mitä yllättävimmästä paikasta juuri niihin kysymyksiin, mitä olen pohtinut. Näin se toimii, siitä kiitos.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti