Torniluolan uninoita

Niin kauan olen sinua rakastanut, niin kauan, että olen jo lähes unohtanut ettei aikaa ole. On vain loputon nyt, johon ikuisuus häviää ja josta huominen herää. Aina löytyy joku, jonka tarina on vielä pahempi tai parempi, tämä on omani - lapsihaaveita, kipua ja toivoa, arkea, juhlaa, iloa ja onnea, välillä yhtä ja sitten toista.
Tervetuloa peremmälle.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Itku

Katselen kuinka elämä valuu viemäriin. Lapsemme palasi tähtiin tälläkin kertaa. Voi itku.
Lähettänyt Unina klo 11:11

4 kommenttia:

  1. dragonflies4. syyskuuta 2010 klo 14.19

    Mie olen kovin pahoillani! En osaa olla muuta kuin surullinen puolestasi. Halaus!

    VastaaPoista
  2. Sydänjää4. syyskuuta 2010 klo 16.44

    Yön tullen
    minä seison portailla kuuntelemassa,
    tähdet parveilevat puutarhassa
    ja minä seison pimeässä.
    Kuule, tähti putosi helähtäen!
    Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
    puutarhani on sirpaleita täynnä.

    - Edith Södergran -

    Sain tämän ystävältä oman keskenmenoni jälkeen. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  3. Anu5. syyskuuta 2010 klo 15.37

    Ei! =(

    VastaaPoista
  4. Unina7. syyskuuta 2010 klo 7.18

    Kiitos myötätunnosta ja tuesta. Tuo Tähti-runo sopii mitä parhain olotilaan.

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)