Torniluolan uninoita

Niin kauan olen sinua rakastanut, niin kauan, että olen jo lähes unohtanut ettei aikaa ole. On vain loputon nyt, johon ikuisuus häviää ja josta huominen herää. Aina löytyy joku, jonka tarina on vielä pahempi tai parempi, tämä on omani - lapsihaaveita, kipua ja toivoa, arkea, juhlaa, iloa ja onnea, välillä yhtä ja sitten toista.
Tervetuloa peremmälle.


tiistai 7. syyskuuta 2010

Taisi olla siinä

Ei, eiköhän tämä nyt ollut kuitenkin tässä.
Enää ei ihmeille ole paikkaansa muuta kuin viemärissä.
Argh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti