Torniluolan uninoita

Niin kauan olen sinua rakastanut, niin kauan, että olen jo lähes unohtanut ettei aikaa ole. On vain loputon nyt, johon ikuisuus häviää ja josta huominen herää. Aina löytyy joku, jonka tarina on vielä pahempi tai parempi, tämä on omani - lapsihaaveita, kipua ja toivoa, arkea, juhlaa, iloa ja onnea, välillä yhtä ja sitten toista.
Tervetuloa peremmälle.


torstai 17. helmikuuta 2011

Dpo 6 - plah ja valitus

Pakkanen puree liian kylmänä, kodissamme vetää ja olen ytimiä myöten jäässä ja väsyssä. Eilen makasin olohuoneen matolla kahden viltin, yhden pyyhkeen ja aamutakin alla villapaidoissani, johon mieheni minut ystävällisesti peitteli. Odotin nuokkuen säädyllistä nukahtamisaikaa ja katosin yhdeksältä uniini.

Tuore ja raakaruoka tuntuvat vastenmielisiltä ja liian kylmiltä keholleni, toisaalta aamun ruispuurostakaan ei lämmön jälkeen jää onnellisuutta vatsaani. Ei huvita syödä. Tuntuu, että mikään ei myöskään imeydy - iho ja kynnet voivat huonommin jälleen. Olo on tukkoinen, turvonnut ja plah.

Ajatukset ovat tahmeita ja sanat vajaita, rytmittömiä ja laahaavia.

Aamulämpö on jämähtänyt tiukasti ovulaatolukemiin, sitä kolmatta lupaavaa nousua ei näy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti