Erillisyys

Eilinen sai minut miettimään itseäni, lukemaan tekstejäni taaksepäin ja ymmärtämään jotain. Minulla ei vielä ehkä ole sanoja oivallukselleni, mutta maailma alkaa avautua, ja minä. Jos joku on joskus väittänyt, että kasvaminen on helppoa ja kivutonta, niin en uskoisi häntä. Tarvitsen niitä peilejä kunnes ei ole enää peilattavaa. Kolmas syntini lienee erillisyyden harha - minä minä minä vs. universumi, jumalat ja kaikkeudet. Oikeastaan on todella jännittävää, että pystyn 12 tunnin sisällä liikuttamaan itseni ykseydestä täydeliseen kadotukseen. Siksikö meillä on tunteet? Että meidän olisi mahdollista ymmärtää.

Soitin eilen sittenkin ystävälleni, puhuimme raskauksista ja niiden keskeytymisistä. Ennen tätä lasta hän oli kokenut keskenmenon ja pystyi paremmin ymmärtämään kipuani. Kerroin katkeruuksista ja siitä, kuinka välillä on vaikea olla aidon puhtaasti onnellinen rakkaidenkin ihmisten raskauksista ja lapsista ja kuinka en pidä siitä. Luulen, että hän ymmärsi. Siksi hän soitti ehkä vasta juuri nyt, koska pelkäsi reaktiotani, sitä kipua, jonka hän mahdollisesti minulle aiheuttaisi. Samasta syystä olen vältellyt ottamasta häneen yhteyttä, vaikka olenkin tiennyt, että heille tulee poika. Mistäkö? Toiset asiat vain tuntee sisällään niin vahvoina. Ja minä uneksuin hänen keskenmenonsakin syksyllä.

Eilen yritin selittää miehelleni, mitä kaikkea minussa tapahtuu niinä hetkinä, kun kipu tulee liian vahvaksi pysyäkseen säädyllisenä. Yllätyin ja suutuin siitä, että hänen täytyi kysyä. Luulisi, että kaikista ihmisistä juuri sinun tulisi tietää, miltä tämä tuntuu! Etkö sinä sure? Ajattele kuolleita lapsiamme? Tätä kaikkea? Olenko tässäkin oikeasti niin yksin, kuin mitä välillä luulen. Että kukaan ei voi ymmärtää?

Kyllä, kyllä hänkin suree, mutta niin paljon tyynemmin. Osaa olla velloutumatta pahaan oloonsa, on rationaalisempi ja zenimpi, antaa asioiden tulla ja mennä. Sanoo minulle ääneen ne kaikki asiat, jotka tiedän tosiksi, mutta joilla ei myrskyssäni ole valtaa kuohunnan yli. Sillä ei ole mitään merkitystä, kuinka muut saavat lapsia. Mekin saamme, kun on aika. Paitsi että prosessini tässä vaiheessa en ole yhtä luottavainen ja varma kuin hän. Se ehkä aiheuttaa suurimman kivun - epävarmuus. Jos voisin olla varma siitä, että lapsemme on joskus sylissämme, olisi kaikki helpommin nieltävissä, koko matka kohti valoa.