Ei ole mitään hätää

Tänään avasin silmäni arkeen liian varhain, loman uniajat eivät suostuneet kellahtamaan muutamaa tuntia aiemmaksi hyvästä yrityksestäni huolimatta. Aamu oli pimeä, märkä ja kalsea, onneksi työviikkoni alkoi pehmeästi sisätöin ja lyhyellä päivällä. Kuuden tunnin jälkeen olin taas kotona, poimin ylleni virttyneen villatakin ja upotin mieleni vihreään teehen. Tätäkö elämäni on, mietin töissä käsieni kulkiessa tuttua rutiiniaan, kuunnellessani iänikuisia samoja juttuja ja katseeni poimiessa työtovereiden vakiintuneita eleitä. Vastaamatta itselleni jatkoin työtäni välillä hymyillen. Huonomminkin voisi olla, ja marraskuussa on tavattoman väsyttävää olla kunnianhimoinen.

Viikonloppuni oli onnellinen. Vanhempien seura oli rentouttavaa, sain vain olla ja neuloa, jutella ja käydä valmiiseen pöytään. Lauantaina kolmen vanha kummilapseni äitinsä ja uuden pikkuveljensä kanssa saapuivat kylään. Hän oli oppinut leikkaamaan taitavasti kuvoita saksilla, kirjoittamaan nimensä ja piirtämään kissan. Uusi velikin oli vielä vähän väliä halitavan ihana ja hassu. Minä pidin pienintä sylissäni, eivätkä vieläkään ole nelikuisen kehon lämpö ja paino  hiipuneet reisieni päältä. Vartalon muisti on pitkä. Voin kuvitella, kuinka suuresti omaa lastaan rakastaa, kun jo ystävienkin pikkuiset pakahduttavat. Sunnuntaina alavatsassani voimistui tuttu kipu päivää kohti ja juuri ennen paluumatkaamme kuukautiset alkoivat. Sylini ei ole aikoihin ollut näin tyhjä.

Kotiin päästyämme matkan väsyttävyys ja pettymys purkautuivat itkuksi. Taas tuntui siltä, että kukaan ei ymmärrä, ei mieskään. Kun hän matkalla ei ollut niin innoissaan adoptioajatksestakaan kuin minä. Miksi sitä pitää edes miettiä? Tivasin ymmätämättömänä. Hiljan itku ja mieli kuitenkin tyyntyivät sylissä, sanat ei ole mitään hätää ottivat paikkansa minussa ja juurruttivat katharttisen rauhan ylleni. Hiljaa hän ehdotti, että mitä jos vielä ensi kuu yritetään luomuna ja sitten, jos ei onnistu, niin otetaan inseminaatio avuksi. Jos jatkuva toiveikas odottaminen ja pettyminen käyvät liian raskaiksi. Niin, en ole vielä päättänyt, onko se liian pian. Pitäisikö pysyä kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassa ja odottaa keväälle? En tiedä, makustelen mahdollisuutta.

Tänään tutun luontaishoitolan sivuja katsellessani huomasin homeopaattioppilaan ottavan vastaan perjantaina kovasti edullisesti ja varasin ajan hänelle. Ehkä tämä oli peruuntuneen ajan tarkoitus? Tänään varasin ajan myös akupunktioon keskiviikolle. Edellinen käyntini on pitänyt kuukautiskivut lievinä, olen pärjännyt ilman särkylääkkeitä siinä missä tavallisesti olisin käyttänyt jo neljä-viisi grammaa parasetamolia puolessatoista vuorokaudessa, loistavaa. Jätän silti iltaisen piirustuksen väliin, tänään on tarve sylille ja levolle. Niistä ovat parhaat lomien jälkeiset maanantai-illat tehdyt.