Torniluolan uninoita

Niin kauan olen sinua rakastanut, niin kauan, että olen jo lähes unohtanut ettei aikaa ole. On vain loputon nyt, johon ikuisuus häviää ja josta huominen herää. Aina löytyy joku, jonka tarina on vielä pahempi tai parempi, tämä on omani - lapsihaaveita, kipua ja toivoa, arkea, juhlaa, iloa ja onnea, välillä yhtä ja sitten toista.
Tervetuloa peremmälle.


keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Tilastoja

Istukkahormonin määrä oli 1650, mikä on näille viikoille ihan normaali määräKäypähoidon mukaan:


"Jos kohdunsisäistä raskautta ei kaikututkimuksessa näy ja viimeisistä normaaleista kuukautisista on kulunut noin kuusi viikkoa tai seerumin hCG-pitoisuus on yli 1 000 IU/l, on kohdunulkoisen raskauden todennäköisyys 90–95 %."


"Jos seerumin hCG-pitoisuus on yli 2 000 IU/l, kaikututkimus uusitaan vähäoireisilla potilailla 2–3 vuorokauden kuluttua mahdollisen normaalin kohdunsisäisen raskauden toteamiseksi."


Ensimmäisessä raskaudessahan määrä oli 2200, eikä se silloinkaan vielä näkynyt kohdussa 5+3 hetkenä. Ollaan silloin liikuttu pienten prosenttejen todennäköisyyksissä, tiedän nyt. Mutta niissähän me eletään muutenkin. Näillä yrityskuukausilla pitäisi olla jo vauva tai parikin tekaistuna.


Huomenna soitan neuvolaan ja pyydän, että kontrolliarvot katsotaan julkisella puolella, jotta maanantaiksi olisi jo jotain seurantaa tehty. Ja näkisi sitten itsekin, minne suuntaan arvot ovat kulussa. Rassaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti