Lama

Yritin tänään kirjoitaa, mutta en jaksanut. En blogia, viestiä ystävälle,  en edes perua viikonlopun suunnitelmia. Kaksi tuntia yliopistolla uuvutti minut täysin. Kaikki ne raskaana olevat, lapsista puhuvat, ihmiset ylipäänsä ja suorittaminen. En halua tehdä ryhmätöitä, en telinevoimistella, en kutoa shaalia, en ommella vaatteita, soittaa kannelta tai istua luennolla. En halua puhua, katsoa enkä ottaa kantaa. Perustelkoon joku muu.



Tahdon vain olla - hiljaa, yksin, tekemättä.


Eilen kävin kontrollissa ja tilanne vaikuttaa vahvemmin keskenmenolta. Hormoni oli laskenut, limakalvo ohenutnut ja kohtu tyhjentynyt. Viikon päästä vielä yksi tarkistus. Samalla otetaan kromosomitutkimukset. Muut keskenmenotutkimukset voidaan tehdä vasta kolmen kuukauden päästä kehon vakiinnuttua. Lääkäri lupasi soittaa vastaukset elokuussa, en jaksa ajatella edes niin pitkälle.

Huomenna pitää varata labra-aikoja ja perua neuvola. Ensikäynti jäi tälläkin kertaa kokematta.
Seuraavaan raskauteen minulla on automaattisesti varhaisultra naistenpolilla tai lisääntymispuolella.


En pidä tästä surun vaiheesta.
Odotan vihaani ja itkua, voimaa.
Nyt olen vain tyhjyyteen tuijottava kuori.