Päätös

Kiitos kaikille edellisen poistauksen kanssaeläjille.

Lauantaina oli pakko palata päivystykseen, kun olin lopulta niin kipeä, etten voinut enää istua. Minut siirrettiin suoraan osastolle tarkkailtavaksi. Samassa huoneessa oli kanssani kaksi superlisääntyjää, joilla oli ennestään neljä lasta, odottivat viidensiään kertalaakista tärpänneitä ja voivat liian pahoin ollakseen kotona. He puhuivat lapsistaan, raskauksistaan ja oloistaan samalla kun otin itse vastaan kipulääkettä ja tietoja siitä, että raskaushormonini laskee. Että ei välttämättä tarvitse leikata, mutta seurataan nyt vielä.

Selvisin pelkällä kipulääkityksellä, eikä vieläkään ole varmuutta, missä raskauteni sijaitsi. Mutta raskaana en enää ole, sen verran vakuuttavasti lukemat ja limakalvo ohentuivat. Tänään pääsin kotiin, mutta vointiani seurataan tarkasti. Ylihuomenna on kontrolli naisten polilla ja jossain vaiheessa pääsemme lopulta keskenmenotutkimuksiinkin, lupasi lääkäri. Kotona alkoivat tutut supistavat kivut ja vuotokin alkaa muuttua keskenmenovuodoksi. Kyllä tämä oli nyt tässä.

Psyykkisesti olen vielä kasassa. Kipu ei ole tavoittanut mieltä, mutta sen aika varmaankin tulee vielä. En enää tiedä, mitä mieltä elämästä olen. Tällä hetkellä se on aika perseestä.


EDIT:

Mutta jotta pysytään positiivisina, ainon listata tähän perään tämän hetken hyviä asioita:

- Saan juoda kahvia niin paljon kuin haluan.
- Saan syödä mitä mieleni tekee.
- Minulla on ihana mieheni rinnallani tukemassa ja kulkemassa.
- Meillä on ihana Arttu-koira, jota ilman maailma olisi paljon ankeampi.
- Kevät